Ihmissuhdepeliä

Mulla on ollut pohdinnan alla uudet ihmissuhteet. Että mikä on se mikä tekee ihmisestä tutustumisen arvoisen?
Ja kuinka paljon ihmiset on valmiita luopumaan omista haaveistaan, toiveistaan ja odotuksistaan toista ihmistä kohtaan ja pitääkö niistä luopua?

Mun miesihanne on älykäs, hauska, puhuva, pussaava, tuoksuu hyvälle eikä vietä aikaansa pullonhengen kanssa.
Vaatimukset ei siis kummosia ole. 
Joillekin merkitsee eniten ulkonäkö ja yhteiskunnallinen status. No.. Totta,  kyllä toi ulkoinenkin puoli jotain merkitsee.

Entäpä jos mies/nainen on muuten täydellisyyttä hipova, mutta onkin omaan makuun vaikka liian lihava? Lopahtaako kiinnostus?
Tätä asiaa olen aiemmin muutaman kanssa pohtinut ja tultiin yhteistuumin siihen tulokseen, että jos ulkoinen asia haitta, on siinä ihmisessä oltava jotain muutakin pielessä. Ehkä? Pelkkä ulkoinen ei voi kellekään olla niin iso asia. No..Tästäkin voidaan olla montaa mieltä, kaikkea on nähty.
Entä onko uudessa suhteessa tarve miellyttää toista? Näinhän usein tehdään.  Mikä on tietty harmi, koska kun arki alkaa, niin aletaankin vaatimaan asioita, jotka ennen ei ole haitannut. Se ei ole reilua toista kohtaan. Itse koen, että asiat on hyvä tehdä heti alkuun selväksi.
"Ihan sama", ei ole mulle vaihtoehto. Toki, joistakin voi joustaa ja asioista keskustella, mutta yksi asia on ehdoton. Känniääliöitä en jaksa, en kestä enkä halua.
Myöskin se, että huolehtii hygieniastaan ja totuus on että hyvältä tuoksuvat miehet saa mun pään kääntymään.
On mulla vaateita,  ei sitä voi kieltää. Mutta tärkein on sisällä sykkivä sydän.

Mä en myöskään jätä kertomatta, mitä en jaksa tai mikä ärsyttää. Kerron myöskin, että mun ei ole pakko olla kenenkään kanssa. En aio enää pilata elämääni ihmisen seurassa, joka tuottaa päänvaivaa ja on idiootti. Joku sanois,  että oon kylmä ja kova, mutta päin vastoin. Oon reilu. Eipä tarvi sanoa että "miks et kertonut".

Mä oon seurannut sivusta ihmisten pikaisia pariutumisia tai uusia suhteita, jotka ovat kaikkea muuta, ko mitä nuo ovat puhuneet haluavansa. Miksi?
Ei yksinolo nyt niin kamalaa oo ollu. Ehkä just siks musta on tullutkin kriittinen. Ymmärrän,  etten enää tarvi toista elämänlaadun parantamiseen, vaan tuottamaan iloa ja lisäämään hyviä asioita elämässä. Mä olen läheisyysriippuvainen,  mutten enää läheisriippuvainen.

Rakastuminen on maailman hienoin tunne, suosittelen kokeilemaan. Mutta ei missään nimessä hinnalla millä hyvänsä, vaan itseä kunnioittaen.
Kukaan muu ei pidä susta huolta, jos et ite sitä tee.

Rakkauden täyteistä loppukesää!

Rakkaudella: Missy

Rakkauskesä

Tänään töistä kotiin ajaessa näin kuinka erään liikkeen edessä oli pariskunta halailemassa ja pusuttelemassa. Tuli niin kaihotus olo.
Nää oli ihan aikasia, ettei siis kyseessä ollu mikään teinirakkaus. 
Aloin oikein pohtia, että millonkohan mulla on noin hempeetä ollu?  Ja siis onko ees ollu koskaan?
Musta tommonen on ihanaa. Sellasta sen pitäs ollakin.  Rakkautta keskellä päivää, jos siltä tuntuu.
Ja jos oikeen hyvältä tuntuu, niin voihan sen näyttää muillekin. Vai voiko?
Tästä ollaan montaa mieltä.
Minusta on hienoa, ko pariskunnat kehtaa kulkea käsi kädessä.  Silittää toista sillon tällön ja vaikka pussata,  jos oikeen olo tulee.
Mutta sitä en ymmärrä, ko pitää kosasta jossain festareilla muiden eessä. Siitä tulee mieleen vaan pelkkä näyttämisen halu, julkisuusjuttu ei romantiikka.
Romanttista on ko vaikka kesken puutarhanhoidon,  ja siis nyt puhun siitä ulkona olevasta, mies polvistuu ja kertoo rakkautensa. Se on romantiikkaa. Sitä arkista ja oikeaa.
Mutta palataan siihen koska mulla on ollu romanttista? Ko minusta tuntuu, että kerään puoleen niitä tunneköyhiä vitipäitä. Vaikka ite olen tunneihmisenä ilman järjen häivää.  Ehkä siinä onkin se juju. Mä luulen, että rakastamalla toista oppii sekin rakastamaan. Ja paskat. Niin se ei mene. Kohan toinen ottaa ilon irti ja viilaa linssiin. Niin se menee.
Vaikka mä exiäni rakastin niin paljon ko mussa sitä energiaa riitti, niin eipä nuo terveeksi tullu. Päin vastoin jatkavat sairautensa jakamista eteenpäin ilman omantunnon häivää. Että ei rakkaus paranna.
Mutta rakkautta on ihana saada ja antaa. Se on energiaa, jota ei voi käyttää loppuun, kun sitä ruokkii oikealla tavalla. Mutta se kuolee yhtä nopeasti, kun tulee loukatuksi tai petetyksi.
Voi kun kaikille suotas rakkaudentäyteinen elämä.  Paitsi niille, jotka ei osaa sitä arvostaa, kuten exäni. Tai kai ne kristilliset arvot määrittää,  että nilläkin on siihen oikeus.
Aatelkaas kuinka monta sydänkohtausta jäisi saamatta, ko ihmisillä ois henkisesti hyvä elämä. Tai vatsahaavat tulematta. Ei olis perheriitoja ja lapset vois paremmin.
Mitään se ei maksa, rakkaus, mutta niin on vaikea kaikkien sitä kokea. Aika jännä sekin.
Kaikesta huolimatta. Onnea tälle ihanalle parille, jonka näin.  Toivottavasti jatkatte samalla linjalla. Ei ole teidän onni keltään pois.
Rakkautta muidenkin elämään.  

Elämä on valintoja

Meillä kaikilla on elämä täynnä valintoja.
Joku valitsee perheen sijasta uran. Joku laittaa sen uran perheen edelle. Toisilla elämässä tärkeintä on rakkaus, toisille raha.
Jollekin urheilu on kaiken edelle menevä. Joku taas haluaa pyhittää elämänsä toisten auttamiseen. Joku laittaa onnen edelle viinan, toinen pelit.
On niin paljon valintoja joita voidaan tehdä.
Elämässä on myöskin asioita, joita ei aina voi valita. On vaan elettävä sitä elämäänsä niillä korteilla mitkä on saanut.
Mulla noi kortit ei kovin kummoset oo ollu.  Musta Pekka jää käteen vähän joka käänteessä. Mutta sekään ei ole syy epätoivoon.
Elämän voi silti ottaa ilon kautta. Kaikki hyvät asiat, jotka tulee eteen, on voimavara.
Toki joskus tulee eteen tilanne, että haluaisin heittää hanskat tiskiin. Joku saattaa valita sen. Mä en.
Ihmisille voi tulla eteen tilanteita, joissa voisi valita uuden suunnan elämälleen. Joskus se suunta voi jopa pelottaa, vaikka se tietäisikin hyvää. Mutta useinhan kaikki uusi pelottaa. Monet valitsevat tästä syystä sen vanhan tutun kaavan, ettei tarvitse tehdä töitä asioiden eteen. Sekin on oma valinta.
Mä ite olen tehnyt paljon huonoja valintoja, luullen silloin niiden olevan oikeita. Valintoja en kadu, mutta uudestaan en niitä halua tehdä.
Mulla on tällä hetkellä menossa vaihe elämässä, jossa yritän saada jonkin sortin tolkkua elämääni. Että kuka olen ja miksi olen tällainen?
Tähän ei kai koskaan lopullista selvyyttä ees tule, ehkä hyväkin niin, mutta olen oivaltanut paljon itestäni. 
Tunnistan paremmin omat rajani ja tiedän mihin en enää suostu. Kaikkea, tai ainakin melkein, voi kerran kokeilla, mutta usein se jää siihen.
Tää ehkä on huono ihmissuhteita ajatellen. En suostu mihinkään puolittaiseen. En enää koskaan.
Paljon oon joustanut ns. kriteereistä, ainakin niistä ulkoisista, mutta joistakin asioista en piiruakaan jousta.
Se ei ole tiukkapipoisuutta, ei  nillittämistä eikä mitään negatiivista. Vaan pelkästään positiivista, minulle.
Mä haluan olla loppuelämäni onnellinen. Niillä resursseilla mitä mulla on.
Mä olen myös tästä syystä jättänyt taakseni "ystäviä", jotka ovat olleet energiasyöppöjä. Miksi mä uhraisin aikaani pahoinvointiin? Mulla on ihan tarpeeksi haastava elämä ilmankin.
Ne asiat, jotka mut tekee onnelliseksi, on oikeasti tosi pieniä. Ei paljon tarvitse, että mä ilostun. Sen kun joku karvaisemman sukupuolen edustaja oivaltas. Sellainen hyvä tapaus.
Mä tiedän, että mun hölöpölö-jutuista saa hyvinkin kevytkenkäisen kuvan, mutta se on omalla tavalla tarkoitus. Mä rakastan hämmentää ihmisiä. Se ilme, kun vastapuoli miettii, että onko tuo oikeasti tosissaan, on mun mielestä herkullinen. Ja, ehkä mä hiukka joskus sitä tarkotankin? Mistäs sitäkään tietää?
Itse asiassa, hyvin harva mun oikeasta elämästä kaikkea tietääkään.  Sekin on mun valinta.
Kuten tuossa aiemmin totesin, on turvallista valita se vanha tuttu kaava, vaikka se ei oikeasti tyydyttäisikään. Se miksi näin tehdään, on monen asian summa.
Mutta jos tuo vanhan tutun kaavan valitseminen on itselle tuhoisaa tai haitallista, oli se fyysistä tai psyykkistä, niin miksi ihminen niin valitsee?
Syitä voi olla väsyminen tai riippuvuus johonkin. Tai ihminen haluaa elää jonkun toisen ehdoilla tai kautta. On taloudellisia syitä tai elämäntilanteeseen liittyviä. Syitä löytyy aina. Mutta elämänlaatu ei niitä etsimällä parane eikä elämä pitene. Lyhenee vaan päivä päivältä ja onneton loppuelämä on edessä.
Toki, jollekin sekin riittää. Valinta sekin.
Voi kuinka helppoa olisikaan, kun meille annettaisiin valmis elämä eikä valintoihin voisi vaikuttaa. Voisi aina syyttää sitä huonoa valmispakettia joka tuli.
Mä en varmaan tunneihmisenä tule koskaan oppimaan tekemään niitä justiin oikeita valintoja, mutta osaan elää senkin asian kanssa.
Mutta ainakin mä nykyään tiedän, mikä on ehdoton ei.
Toivottavasti sä, joka tätä luet, mietit että mikä oikeasti elämässä on tärkeintä? Mietit valintoja tehdessä,  että tämän kanssa joudun loppuelämäni elämään. Muistat ettet niistä voi syyttää ketään muuta kuin itseäsi. Tai.. ei niistä kannata itseään edes syyllistää, jos olet onnellinen valintasi kanssa tai edes tulet sen kanssa toimeen. Ja jos sinulle annetaan eteen vaihtoehto jostakin paremmasta kuin mitä aiempi on, mutta se saattaisi vaatia hiukan töitä, niin mieti onko se työ kannattavaa? Voisiko se tuottaa niin hyvää hedelmää, että sen eteen jopa viitsii yrittää? Älä anna junan mennä ohi, vaan tartu vaikka siihen viimeisen vaunun perälaitaan ja kävele veturiin asti ja ota homma haltuun. Meillä on vain tämä yksi elämä, toisin ei ainakaan vielä ole todistettu.
Muistakaa rakastaa itseänne. Teitä ei ole kuin yksi kappale.