Meillä oli tänään töissä semmoisen yhteisen aamupalan yhteydessä diakoniavartti, jossa ihana Heli diakoni kertoi ajatuksia ihmisten kohtaamisista.
Ajatuksien punainen lanka oli siinä, kuinka ihmiset muistavat läheisiään kauniilla sanoilla siinä kohtaa, kun ihminen on kuollut.
Hautajaispuheethan on täynnä kliseisiä kaunopuheita. Mutta meidän pitäis muistaa noi kauntiit sanat jo silloin, kun eletään, kun kohdataan toinen ihminen eläessä. Mietittäisiin miten kohdataan ihminen, minkä fiiliksen tuo kohtaaminen toiselle tuo?
Onhan se totta ettei näitä arjessa aina jaksa miettiä. Ei joka henkäys ole positiivinen eikä aina jaksa miettiä, jos toinen on käyttäytynyt moukkamaisesti, että jäiköhän vastapuolelle nyt hyvä mieli meidän kohtaamisesta? Että, loukkasinkohan häntä jos kritisoin ja toivottavasti se nyt ei menetä yöuniaan. Ko jotkut mun mielestä vaan saa ne menettääkkin. Mä nyt vaan oon aikas suoraviivainen ajatuksissani ja toiminnassa.
Mutta periaatteessa se toisille puhuminen tulis tapahtua hyvässä hengessä, koska se tapaaminen voi olla vaikka viimenen.
Ajatukset joita jaetaan vois olla enemmän positiivisia. Voitaisiin kertoa ääneen toiselle kuinka kiva, hyvä tai muakava toinen on.
Nää on semmosia henkimaailman asioita, että millon kommunikointi pelaa molempiin suuntiin.
Vastapuolellakin on merkitys. Jos toinen seisoo vastassa ylimielisenä tai naama nurinpäin, niin ei se hyvähenkinen keskustelu oikeen irtoo. Semmonen aiheuttaa vastareaktion.
Mulla on herkistyny noi anturit jotka tunnistaa mielentiloja. Mä huomaan heti, kun on kireä tunnelma tai joku yrittää väkisin olla mukava. Tällainen väkinäisyys aiheuttaa heti vastareaktion ja oon varpaillani, koska mietin että mistähän nyt tuulee? Mitä olen tehnyt ja esim. työyhteisössä tai harrasteissa, että mitähän on taas puhuttu? Asiat vaistoaa, jos on herkillä.
Mutta näihin kohtaamisiin.
Liian usein käytetään aikaa nykyään somessa liirumlaarumeita selitellen. Jaetaan juttuja joissa kritisoidaan jonkinlaisia ihmisiä. Jaetaan uusia selfieitä, että muut kattosivat missä asennossa tänään treenaan, mitä MÄ syön nyt, tai miltä näytän parin tunnin välein. Eli minäminä.
Samaan hengenvetoon voidaan jakaa juttuja, joissa kommentoidaan itsekeskeisyyttä tai muuta egoistista toimintaa. Somessa voidaan luoda mielikuva asioista, jotka ei oikeassa elämässä näin olekkaan.
Se oikea kohtaaminen tapahtuu livenä. Se miten kohtelen ystävääni, kumppaniaini, naapuriani, työkaveriani, harrastetoveriani, uskonveljiä tai -sisaria jne.. mitä siihen elämään nyt kuuluukaan.
Vaikka mä käytän somea paljon, niin kaipaan todella sitä entisajan livekohtaamista ilman ennakkoluuloa tai -tietoa millainen toinen on. Se voi vääristää sitä oikeaa tapaamista. Sitä missä mielikuva luodaan ensimmäisillä sekunneilla eleistä, ilmeistä ja sanoista. Jossa näkee miten toinen reogoi kun kerrot hyviä asioita? Miten se vastaanottaa kritiikin? Kuinka se hymyilee silmillään, kun kehut sitä?
Ihmisen kokonaisolemus kertoo paljon.
Mä rakastan ihmisiä. Vaikka jotkut tuntuu aiheuttavan ärsytystä enemmän ko on lupa, mutta nekin on mielenkiintoisia. Mä rakastan seurata ihmisten ilmeitä ja eleitä. Kuinka ne asennoillaan kielii omaa asemaansa tai valtaansa tai sitä, että ovat lähestyttäviä. Livenä ihmisistä näkee, kun on tarve ystävän olkapäälle tai jos on elämässä iloisia asioita. Tai sen onko oikeasti kiinnostunut siitä mitä kerron?
Kohtaamisia. Elämä on täynnä niitä. Niistä olis hyvä ammentaa itselleen energiaa. Nauttia siitä livetapaamisesta, vaikka ihan ohimennen kaupassa. Ei sen kummosempi tarvi olla.
Tämä sopii esim. monelle yksinäiselle, jotka mieluusti piehtaroivat siinä yksinäisyyden tunteessa... Joo..tiedän, yksinäisyys on monelle totta. Eikä kukaan saisi olla yksinäinen. Mutta kun kovasti piehtaroi siinä negatiivisuudessa, unohtaa nauttia niistä hetkissä, vaikka siellä kaupassa, kun kohtaa tutun ja vaihtaa muutaman sanan. Kuinka hyvältä se tuntuu, kun saa keskustella livenä.
Opetellaan nauttimaan kohtaamisista, aitoina omina itsenämme. Ilman titteleitä tai rooleja. Ollaan ihmisiä toisillemme. Minä Sinulle, Sinä Minulle.
Ei se sen ihmeempää ole. Huomioidaan kanssaihmisiä ja arvostetaan heitä. Ihan siksi, koska nuo ovat olemassa.
Oikein Ihanaista alkanutta vuotta.
Rakkaudella: Missy
