Hei vaan sun heilalles

Aina on jokin juhla tai pyhä, johon liittyy heilan etsintä. "Jos ei ole heilaa helluntaina..", vappuheila, juhannusheila, kesäheila.
Että hei vaan sun heilalles.

Minä tahtosin taas sellasen oikeen parisuhteen. Sellasen ko kestäs sen kesän ja vähän sen yli. Ehkä mieluusti vaikka muutamankin kesän.
Huomaan, että ko on ollut jo jonkin aikaa ittekseen, niin monet kuvittelee tän olevan oma valinta. Ei ole.
Elämä on tainnut valita mun puolesta.

Heilasteluhan on ihanaa. Se Tunne. Se kun tutustuu toiseen ja saa positiivista huomiota. Tuntee itsensä ainutkertaiseksi ja halutuksi.
Se kun toinen on kiinnostunut juuri sinusta. Rakastuminenhan on psykoosin kaltainen tila. Ollaan aivan jossain toisessa maailmassa eikä aivot toimi kunnolla. Harhaisesti kuvitellaan sen jatkuvan loputtomiin. Joillakin jatkuukin. Sehän olis ideaaleinta. Että eletään tässä harhassa loppuelämä.

Tänä päivänä tuntuu olevan vallalla järjellinen ajattelu kaikessa. Myös parisuhteessa. Kaikki tunneasiat on heikkoutta.
Parisuhde muodostetaan järkiperustein. Toisen pitää olla jonkinlainen, että suhde olisi järkevä.
Tarvitseeko kaikessa käyttää järkeään ja suunnitella valmiiksi? Minusta ei.
Meillä on vain yksi elämä. Sen hyväksi tekemiseen tarvitaan jotain pakollista materiaa, että homma toimii. Kuten koti. Se sitten millainen se on, on jokaisen omassa päässä. Kaikki muu onkin sitten sitä millä sen arjen jaksaa. Henkistä laatua.
Ihmettelen suuresti pareja, jotka elävät henkisesti köyhässä liitossa. Miksi? Mikä oikeus meillä on pilata sen toisenkin elämä jatkamalla liittoa vain siksi, että se on helpompaa niin.
Mä itse arvostan eniten henkistä rikkautta. Sitä mistä ammennetaan arjen jaksavuus. Sitä mikä voimaannuttaa, vaikka kova maailma murjoo.

Henkisten arvojen markkinointi on vaan kovasti vaikeaa tässä tuloshakuisessa yhteiskunnassa. Se on sellaista höpöhöpö-huttua, jota ei voi todentaa millään materialla.
Kun minun ikäinen nainen kertoo, ettei omista mitään eikä ole uraputkessa, henkiset arvot painavat tässä vaakakupissa hyvin vähän.
Pidetään haihatuksena. Yritäppä kertoa kuinka olet monessa asiassa niin hyvä, mutta se ei näy pankkitilillä eikä siitä saa palkkaa.

Että on heilastelu nykyään vaikeaa.

Vaikeudsta huolimatta, muistakaa rakastaa. Ja näyttäkää se. Eläkää henkisesti rikkaasti ja unohtakaa ne stereotyyppiset ajattelut milaiselta elämän pitäisi ulospäin näyttää. Heilastelkaa, aina kun on mahdollista. Olkaa onnellisia.
Ja ihanaa kevättä!

Ihmisyyden markkina-arvo

Mä lähdin pohtimaan tätä markkina-arvoa erään sinkkukeskustelusaitin jutuista. Siellä saa arvioittaa omaa "markkina-arvoaan" laittamalla oman kuvan tai tiedot ja perään voi kiinnostuneet laittaa "hep" tai tykätä.
Mulle ei avaudu missään kohtaa moiset markkina-arvomittaukset. Voiko ihmisyydellä, persoonallisuudella ja jokaisen olemassa ololla olla jokin markkina-arvo? Voiko oikeasti minuus olla "myytävissä" ja verrattavissa jonkun toisen minuuteen?
Selitän tän mun höpöhöpö-pohdinnan ja ajatuksen oksennuksen tällä hetkellä jylläävällä lenssulla ja siitä aiheutuvalla jäätävällä ololla, mutta pohdin mä tätä muutenkin. Koska mun markkina-arvoni sinkkuilussa on lähellä nollaa. Mä oon yli-ikänen, liian köyhä, monivikanen ja usein aika ärsyttävä. Mutta mä oon ehdottoman rehellinen ja uskon hyvään, tässäkin.
Mä kohtasin inhimillistä palvelua niinkin yllättävässä paikassa, ko autokaupassa. En ollut ostamassa monen tonnin osamaksu kulkupeliä, vaan heidän ylijäämävarastonsa riesakiesiä, joka olis ollut parempi ko mun hetkinen yybervaarallinen kulkupeli. Nimittäin mun tän hetkiseen liikuttamisvälineeseen ko laittas siivet, niin se lentäs kovemmalla tuulella.
Mutta siihen palveluun. Kauppoja ei tullut, mutta yllätyin kauppiaan asiallisesta kohtelusta. Ei mitään ylimielistä autokauppias shittiä, vaan faktoja ja suosituksia. Yllätyin niin paljon tästä hyvästä palvelusta, että kiitin asiallisesta palvelusta ja lupasin palata tähän kauppaan, ko löydän rikkaan miehen, joka ostaa mulle hyvän auton. Ja tämän aion tehdäkkin, enää puuttuu se rikas mies.
Mua kohdeltiin ko ihmistä, vaikka olenkin köyhä enkä täytä normi tän ikäsen standardeja.
Tähän markkinahapatukseen saatto törmätä myös menneessä kunnallisvaalitouhussa. Katselin äänimääriä esim. omalla seudullani ja yllätyin, tai oikeastaan en. Mutta ihmettelin kuinka paljon saa ääniä turhilla jorinoilla, kaksimielisyyksillä ja julkisuudesta tutulla nimellä. Moni oikeasti asiaan paneutunut kärsi äänikadosta. Eli, markkina-arvo ei ollut hyvä, vaikka muut arvot olisivatkin olleet.
Voiko siis oikeasti kaikki olla kaupan? Ihmisyys, inhimillisyys, arvot, mahdollisuus hyvään palveluun..saati hoitoon? Kaikki on kaupan?
Mun silmiin todella surullinen maailmankuva. Kaikesta pitäisi kilpailla, jopa rakkaudesta.
Jos mä nukun oikeen hyvät ja pitkät yöunet, niin heräänkö tästä painajaisesta?