Homo homini lupus

Eli ihminen on ihmiselle susi, ainakin somessa.

Mä olen monessa fbryhmässä mukana, mutta kirjottelen vain muutamassa.
Mä seuraan myöskin paljon minkälaisia ryhmiä on ja millaset ihmiset niissä kirjottaa?
Mä olen kiinnostunut ilmiöistä, ihmisistä ja köyttäytymisestä.
Se mikä kiteytyy monessa somekirjoittelussa on raadollisuus.

On ryhmiä, joissa dissataan ihmistyyppejä, miten ihmiset kirjoittelee ja mitä muut mokailevat.
Pidetään itseä muita parempina. Miksi?
Myös somessa kritisoidaan herkästi ihmisten ulkoista olemusta ja sanavalintoja. Kuinka moni tekee tätä livenä, face to face?
Mä veikkaan, että max. 1% näistä tekee tätä naamatusten.
Jos ihmiselle tulee kirjoitusvirhe tai ei osaa yhdyssanoja, revitellään näitä ja naureskellaan kimpassa. Kuinka monelle tulee oikeassa elämässä
ajatuskatkoja ja sanavirheitä? Mulla ainakin liki joka päivä. Koska olen vain ihminen.
Asian ydin katoaa ja tartutaan vain virheisiin. Kuka yli-ihminen on oikeutettu tähän?
Se miten mä kirjotan on mun mielestä merkityksetöntä, se mitä, on tärkeää. Ainakin mulle.
Mulla on todella vähän tällä hetkellä kanavia, joissa voin itseäni toteuttaa. Jos mä haluan jakaa ajatuksiani, on mulla siihen oikeus.

Millanen malli annetaan lapsille, jos aikuiset saa sanallisesti repiä jonkun ihmisen palasiksi? On mun mielestä suurinta shittiä jeesustella
tasa-arvosta ja muiden hyväksymisestä, jos kuitenkin käyttäytyy toisin.
Ja kun mä vielä tiedän, että tähän syyllistyy oikeasti fiksut ihmiset, jotka luokittelevat itsensä suvaitseviksi.

Okei. Jotta mä en ite alkas jeesustelee, niin myönnän, ett mäkin naureskelen joskus ihmisten pöllöilyille. Mutta en tekis sitä julkisesti somessa, josta kaikki leviää johonkin. Mulla ei ole mitään tarvetta tahallisesti tuottaa pahaa mieltä. Niin, no ellei joku kaiva verta nenästään ärsyttämällä.
Mulla on terävä kieli tai tässä tapauksessa hanakat sormet, heittämänään kuraa, jos ärsytetään. Mutta en koe olevani ketään parempi. Enkä myöskään voi alkaa dissaamaan muita.
Miksi siis somessa saa naureskella, jos ei livenä muka tätä harrasta?

Mä koin tän puolen itse eräässä ryhmässä, jossa mun ulkonen habitus revittiin paloiksi. Arvosteltiin mun meikkaamista ja ulkonäköä.
Keskustelu lähti yhden ihmisen arviosta, että mun profiilikuvassa on käytetty filtteriä, vaan kun ei ole. Myöskin tämän kerroin ja ilmasin, ett on mulle ihan sama mitä tuo heebo ajattelee tai yleensä kukaan mun ulkonäöstä. Mä kun en sille mitään voi.
Tajusin itse, kun otin toistamiseen samassa kohtaa kuvan, että se on valaistus. Laitoin saatetekstin kera kaksi kuvaa, joissa eri kohta ja erotuksena 1 minuutti. Ja kerroin, että se johtuu valaistuksesta, ei filtteristä. Tämä kuvapari sai osakseen älyttömän paskamyrskyn, niin naisilta kuin miehiltä. Loan heittäjiä ei ollut montaa, mutta mietin, että jos olis arempi. Ihminen, joka kärsii muutenkin ulkonäköpaineita tai murtuu vähästä, olis tuo hajonnut palasiks. Kellä on oikeus tällaiseen? Tässäkin jutussa hävis fokus, tartuttiin vaan epäolennaiseen, ulkonäköön, meikkiin jne jne. Mikä ei kellekään kuulu.
Samoin on kirjotetussa tekstissä.
Jos joku kirjoittaa, ihan sama mistä aiheesta ja ihmiset alkaa vääntää sanoista ja virheistä, niin se voi tuottaa kirjoittaneelle olon ettei enää jaa ajatuksiaan. Se käyttääkö joku monta pistettä lauseiden perässä..... tai kirjoittaako yhdys sanat väärin tai onko hänellä tekstissään kirotusvihreitä, on tässä maailmantilassa niin mitätön juttu, ett en viitti ees tarttua. Se merkitsee, kuinka tuo ihminen voi? Tänä päivänä tunnutasn voivan niin huonosti, että puretaan se olo muiden virheisiin tarttumalla ja tullaan itse hitusen paremmiks.

Monet fbryhmät on hyviä vertaistukeen, infoon ja ajatuksen jakoon, mutta myös sen itseään täynnä olevien täydellisten ihmisten tai vaihtoehtosesti huonosti voivien aikuisten leikkikehä. Jos nuoret tarvitsevat somekasvatusta, niin myös aikuiset ehkä jopa enemmän.
Älä ole susi toiselle ihmiselle. Muista, että kaikki eivät kestä sitä, että heidät revitään riekalaiksi, vaikka sä kestätkin.
Eikä muiden arvostelu tee susta parempaa, vaan surullisen persoonan.

Ajattele ennen kuin näpyttelet. Mieti fokus, älä nillitä pikku seikoista. Ja hei.. ulkonäölleen ei kukaan mitään voi.
Kehu enemmän kuin mollaat ja älä nolaa ketään julkisesti. Jos on pelkkää huonoa sanottavaa, jätä se sanomatta.

Ja mä tiedän, ett tässäkin tekstissä on kirjotusvirheitä, mutt korjailen niitä sitä mukaa, kun ne pompsahtaa esiin. Älö tartu siihen.

Puss. Antoisaa sometusta.

Rakkaudella, Missy

Nettitreffailua vol 5728

Mä lopetin muut treffisivustot, mutt jätin vielä tinderin.
Miksikö? No.. en oikeesti ees tiiä.
Mä en oikeestaan ihan tosissaan ees taida uskoa, että netistä mitään löytyy.
Treffisivustoilla vaatii järettömän pitkää pinnaa, ettei ihan heti tyrmää mahdollisesti mukavaa ihmistä.

Mutta tinderiin.
Jos mun esittelyssä lukee etten etsi hetken hurmaa, niin miksi niitä pikapanoja ehdotellaan?
Miksi siellä on niin paljon varattuja? Mistä niitä urpoja seksijuttuineen oikeen sikiää?
Kuka ihan oikeasti, siis täyden aivokapasiteetin omaava ja itseään arvostava ihminen, alkaa totaali randomille avautumaan seksimieltymyksistään?
Ei ole ihme, että seksistä on tullu epäkiinnostavaa, ko siitä puhutaan joka paikassa ko vertailtas maitoa tai leipää.
Ei seksi ole mikäån tabu, mutta ei myöskään asia, jonka kiemuroista alan kertomaan tyypille, joka on saanut näppäiltyä "Moi" ja sen perään kyssärin millasesta seksistä pidän?

Jos etsin keskustelevaan miestä, niin miksi musta kiinnostuu ne miehet, joilla on taito vastata kysymyksiin max. yhdellä sanalla. Joskus ei silläkään.
Ja miten miehet ehtii suhdetta ikin ylläpitää, jos heillä on miljoona kuvaa ja emojia eri harrastuksista? Vuorokaudess ko ei oo ko 24 tuntii. Tai mulla ei ainakaan enempää ole.
Ja  miksi miehillä on kuvia lapsistaan deittiprofiileissa? Mä en voi uskoa, että  nuo lapset sitä haluisivat. Ei ainakaan mun simpanssit tykkäis, saisin ympåri korvia jos oisin heiät heittäny poseeraa mun kanssa tinderiin.
Ja noi emojit. Ne ei oo mitäön vastauksia. Millä tuommoset keskustelee mistään? Onkohan niillä jotku emoji-kortit livetapaamiseen?

Ja sitten  toi nettideittailuun liittyvä mahdollinen väärinymmärrys. Jos ihmiselle on annettu pikkulusikan verran älyä, niin kirjoitetun tekstin ymmärtäminen saattaa olla hankalaa.
Esimerkki.
Tuli matchi erään paikallisen tyypin kanssa. Vaihdettiin perus "moit" ja joku lause diipadaapaa. Hän parilla sanalla.
Niinpä laitoin hälle viestin, että oon törmännyt hänen kuvaansa jollain toisella treffisivulla, että oli jäänyt mieleen.. Kerroin, että muut sivut oon sulkenut, ko alko turha jaarittelu kyllästyttämään. Matchi vastas "ok" ja poisti mut matcheistään. Mä luulin, ett hän ois vaikuttunut, ko naama oli jäänyt mieleen.
Hiukan jäi olo, että häh? Mitähän mä nyt niin kamalaa kirjotin? En jääny haikailee, ko hiukan umpimielinen kuva jäi. Mutta ärsytysolo mokomaa appsia kohtaan kasvoi. Onko nuo kaikki oikeesti ihan urpoja?
Koko tinderiä en edes aktiivisesti käytä, kohan tylsinä iltoina viihdytän itteeni, jos joku sattuu kirjoittamaan. Harvoin kyllä. Koska kuvagalleriana sitä taidetaan pitää.

Että miksikö oon ikisinkku? Noh.. just siks. Kysyntä ja tarjonta ei kohtaa.
Tarttisko panostaa markkinointiin? Oliski varaa niin stailaisin itteeni, niinko kotejakin ennen myyntiä..
Sinkuttelu on niiiiiiiiiiiiiiin syvältä.
Ei mulla muuta.
Nauttikaa vie viimesistä auringonsäteistä mitä luonto tarjoo ennen kuin alkaa puuduttava kaamos.
Elämä voittaa ja ehkä rakkauskin joskus

Rakkaudella, Missy

Valintoja

Elämä on täynnä valintoja. Kaikki tekevät niitä omien intressiensä ja arvomaailmojensa pohjalta.
Joillekkin merkkaa raha ja turvallinen tulevaisuus, toisille se miltä asiat näyttävät. Sitten on niitä, jotka vetää kaiken tunteella.
Mä olen valinnut sen tunteen ja valinnat joita oon tehnyt on olleet paskoja ja vääriä. Lisäks mun elämään on vaikuttanut tarve ajatella ensin muita.
Mä olen se, jolle on helppo luoda syyllisyydentunteet. Koska mun pitää kuulemma miettiä sitä ja ajatella tätä.
Mä myöskin tuppaan keräämään ympärilleni ne ihmiset, jotka tästä hyötyvät. Mun loputtomasta syyllisyydentunteesta.
Joskus oikein on pakko istua alas ja miettiä sen tunteen myllertäessä, että mitähän pahaa mä muka oikeesti oon ees tehny?
En koskaan ole ketään hyödyntäny omiin tarpeisiini. Jos olisin halunnut, niin tääkin mahollisuus ois ollu. Ja uskotteko, mä eläisin tällä hetkellä ihan toisenlaista elämää.

Mä en ole katkera enkä kadu, koska näistä ei mitää iloa ole. Mutta voin ohjeistaa muita, kokemuksen syvällä rintaäänellä, ajattelemaan itseään.
Kukaan toinen ei sitä tee. Uskokaa mua. Mä luulin niin, koska ite toimin näin.. Mutta se ei mene niin. Koska ihmiset tarvii vastakappaleen. Se joka kerää muista energiaa, valitsee seurakseen sen josta kerää tän energia tai muun hyödyn mitä on vailla.
Mä en juuri kehtaa pyytää apua, en etsi tilanteita joista ite jotenkin hyödyn. En kilpaile kunniasta en mammonasta.
Se on tyhmyyttä kuulemma, mutta mä en osaa sitä. Jos joskus, harvoin oon päättänyt, että tässä asiassa mun on pistettävä itseni edelle, tulee aina joku joka kertoo, että kuinka hän kyllä tekisi toisin tai kuinka mun pitäs nyt miettiä sitä ja tätä.
Kun ihminen elää elämänsä pistäen muut edelle, siitä pois pääseminen vaatii toimia, jotka rikkoo monia asioita. Vaikka hän ei mitään väärin tekisikään. Mutta muille se on kauhistus.. ja koska tota syyllisyyttä on helppo ruokkia, niin tällä saadaan ihminen vaiennettua. 

Valintoja. Kyllä, sitä elämä on.

Tällä elämänkokemuksella ja paskan määrällä, mä valitsisin kaiken toisin. Siis liki ihan kaiken.
Nyt mulla ei enää ole niitä paukkuja valintoihin, vaan joudun pärjäämään valintojeni kanssa.
Sen verran oon oppinu, että yksikään joka mun elämääni ei elä, ei voi tulla kertomaan mitä mun pitäs tehä. Ykskään ei voi tuomita mun ratkasuja, koska ei tiedä mitä helvettiä mä elän tai.. sanotaanko ennemmin että todella paljon on jäänyt elämättä ja kokematta.
Mutta oon mahdollistanut monelle hetkeksi helpomman ja paremman elämän, auttamalla, olemalla läsnä ja elämällä heitä varten.
Mulle ei ole annettu minkään väristä metallilusikkaa elämää varten. Ja ko koko matkan ajan on ollu järetön elämännälkä eikä minkäänmoista järellistä ajattelua tai pientä järjen ääntäkään, niin tietäähän sen ettei siinä ihan putkeen mene.
Ainoa perintö minkä pojilleni voin jättää, on esimerkki.. älä tee niin kuin mä tein. Muista ajatella itseäskin. Sitä ei kukaan toinen sun puolesta tee, vaikka muuta väittäs, koska uppoavasta laivasta lähtee kaikki kynnelle kykenevät. Hyvä pitää olla, mutta ei liian kiltti. Ja vaikka toisella olis minkälainen asema ja titteli, niin kukaan toinen ei voi kertoa mitä sun pitää tehdä ellei se susta hyvältä tunnu.

Tänään ajattelin mennä valitsemaan itselleni jonkun uuden vaatteen. Oon sen ansainnu. Tänään voi olla ihan hyvä päivä. Mä ainakin valitsen niin.

Muistakaa tehä hyviä valintoja, joiden kanssa pystytte elämään hyvän elämän. Semmosen oman näkösen. Valitkaa viisaasti.

Rakkaudella, Missy