Sinkkuuden ihana ja kamala maailma

Tässä kesän kuluessa miettinyt semmosta, että onko keski-ikänen sinkku jotenkin viallinen? Tai ehkä mä itteeni sellaseks oon mieltäny.
Mua naurattaa, ko tiiän itekki etten nyt välttisti oo se ykkössuosikki, ko en omaa sitä hienoa uraa ja taloudellista asemaa. Mutta ei mun päässä mitään vikaa ole, sillai haitallisesti ainakaan. Mutta se etten ole pariutunut ei tarkoita että mulle voi tyrkyttää kaikensortin luuseri-pettereitä ja peräkammarin poikia miesehdokkaiks. Se jopa hippasen loukkaa.
Mä en todellakaan ole kiinnostustunut siitä naapurin hiukka alkoholisoituneesta Perasta, joka ei oo oikeen naista saanu. Enkä kenenkään existä, jotka "niinko periaatteessa on ihan ok, mutta.."  Ja se ei ole kranttumaisuutta, vaan ihan silkkaa itsesuojeluvaistoa. Kun on kaikenlaista nähty. Mä en ole siis miesten kaatopaikka, en kenenkään hoitaja enkä kaikesta huolimatta kaipaa elämääni ketä tahansa. Paskat valinnat osaan tehä ihan itekki.

Toinen mihin oon nyt taas kohtuullisesti treffaillessa törmännyt, rauhalliset miehet joilla on joku kummallinen tarve hankkia elämään hankaluuksia "jännittävien" ja sekopäisten naisten muodossa. Miten periaatteessa äärettömän mukavan oloset miehet hakeutuu näiden seuraan? Ja pääsääntösesti tuntuu, ett ne jopa jotenkin kaipaakin tätä. Musta se on kummallista. Että se tavallinen ei riitä. Tarttee varmaan hankkia nahkaruoska ja lateksipuku ja huijata olevansa badass.
Mä olen käynyt läpi kaks omalla tavalla pimeetä suhdetta ja olisin jopa ilonen jos tuleva olis sellanen ittensä kanssa sinut oleva, ihan tavallinen työssäkäyvä mies. Että jos jotakin on nuo suhteet opettanu, niin tavallisuus on ihan jees eikä se todellakaan tarkota tylsyyttä.. vaikkei pataan tuliskaan eikä tarvis joka päivä kinata jostakin.

Ja tosiaan. Ihana että tuli syksy ja arki ja saa tekemistä. On taas ollu vatsahapot kovilla kahvitellessa. Ai tsiisus. Kaikkia se leipä mieheks tekeekin.
Nettideitit on peestä, mutta jos ei yritä, niin ei mitään saa.
Nyt kyllä aattelin alkaa säästelee pienistä opiskelijan tuloistani rahaa ja käymään kuuntelemassa livemusaa...vaikka yksin.
Huomasin viikonloppuna ettei siinä musahurmoksessa ees huomaa olevansa yksin.
Ehkä niistä löytäs jonku oikeasti hyvän tyypin, joka alkais mun kanssa yhessä käymään noissa. Kuullostaa suunnitelmalta?

Ei muuta ko synkkää syksyä kohti ja samalla valosampaa tulevaa.

Rakkaudella, Missy

Toimintaa säätänä

Nyt on todellakin todennettu ettei nettideittailu oo mistään kotosin.
Mä oon jo aivan liian kauan roikottanu profiiliani kahessa sivustossa.
Vaikka mä miten vaihdan profiilitekstin ja vaikka mihin muotoon, en vaan kohtaa saman henkistä ihmistä.
Ainoo saavutus noissa on helvetillinen turhautuminen.
Oli ihana keskustelu yhden kaverin kanssa tästä kuinka ihmiset luo somessa älytöntä positiivista kuvaa elämästään ja itsestään. Ko mä en osaa. Mä olen omanlainen ja ei hippastakaan kiinnosta esittää muuta ko olen. Mä olen positiivinen ja iloinen, ko on aihetta ja ko ottaa päähän, niin näytänkin siltä. Mä en myöskään treffijutuissa anna itestäni muunlaista kuvaa, ko mikä oon.
Mulla lukee tekstissä, että etsin toiminnallista miestä. Eli sellaista, joka tekis mun kanssa juttuja. Sellasia, missä olis uusia paikkoja, ihmisiä..siis sosiaalista toimintaa. Sellasta minkä vois jakaa toisen ihmisen kanssa. Mä oon vuosikaudet kulkenu itekseen. Mä kaipaan siis ihmistä joka jakas mun kanssa hauskoja asioita. Yksin ei enää tuu lähettyy, ko se on alkanu puuduttaa. Kun ei oikeen ketään tunne missään, niin oma seura on jo nähty.
Mä en siis eti mitään "jospa mä tulisin sun sohvannurkalle illaks nuohoo"-ihmistä enkä mitään "nähtäskö iltakahvin merkeissä"-tyyppiä. Nääkin on kivoja juttuja, mutta ko mä olen mun sohvannurkkani nähny ja iltakahvit osaan yksinkin juua. Että ette v***u tule istuksimaan mun himaan. Nysvätkää omassanne.
Ja jos kerron, että kaipaan toiminnallista miestä, niin eka mitä aina ehotetaan on joku helvetin samoaminen mettissä. Okei, sekin on kivaa, mutta ko sosiaalinen luonne vaatii tapahtumia, ihmisiä, uusia juttuja. Vai olenko mä niin ruma ettei mua voi viedä ihmisten ilmoille?
Enkä mä niin tyhmä ole ettenkö tajuais että mikä tarkotus noilla iltavierailuilla on? Mutta sen tarvis olla oikeesti niin hottis adonis, jäätävällä varustuksella, että mä lähen heittää housuja veks enneko ees tiiän kuka ja mikä tyyppi on. Ja näihin oikeesti hottiksiin oon harvemmin törmänny.
Se oliskin eri asia, jos mulla ois kaveri, joka tekis mun kanssa kaikenlaisia juttuja, niin tuskin ees miettisin mitään treffitouhui. Mutta sellanen kaveri puuttuu, on jo vuosia puuttunut.
Kaikilla on omat elämät ja omat sosiaaliset piirit.
Miten voikaan olla haastava kohdata aikuisella iällä ihminen? Miten keski-ikänen mies voi olla niin äärettömän suppee ajatuksissaan?
Mä en todella ota elämääni minkään sortin elämämkoululaista, en elämäntapaintiaania, en mitään kaavoihin kangistunutta enkä jaksa potkia ketään eteenpäin.
Toiminnallisuus on muutakin, ko kahvinjuomista ja patikointia.
Kohan saan lottovoiton, ostan asuntoauton ja ajan suomen päästä päähän ja käyn kaikissa mahollisissa tapahtumissa ja nähtävyyksissä. Helvettiläinen.
Ja jos löytys joku joka halvalla laittas mun auton kuntoon, pääsis ees ajaa vaikka Raumalle. 😀
Eiko Turkuun, siä positiivisempia ihmisiä.
Ja se mies joka lähtis mun kanssa vaikka Tampereelle (tässä kohtaa mies vetää tuplapropsit himaan, ko ite keksii kivan mestan ) viettää kivaa kesäpäivää, voi ehkä voittaa illan sohvannurkalla. Ja ei, mä en maksa sun reissuas, maksan omani.


Ei mulla taas muuta.
Nauttikaa kesästä. Mä ootan, että alkas taas koulu.

Rakkaudella, itsensä kanssa suhteessa oleva Missy

Paskanjauhantaa ja sananhelinää

Huomasin, että oon kokonaan unohtanu oksennella asioita. Ilmankos on ollut ahistava olo.  Kiirus ollut koulun, työharjottelun, sinkuttelun ja harrastuksen keskellä.

Tänään on viimenen kesäteatteriesitys ja alkaa totaali reilun kuukauden loma. Hiphei, mitähän keksis?
Alkasko oikein urakalla keskittymään sinkkuelämään? Ei taida mun pää kestää sitä.

Oon tässä talven ja kevään aikana taas törmänny sen kaltasiin vellihousuäijiin ettei oikeesti enää jaksa edes innostua.
Keski-ikänen mies. Ihan helvetin vaikee ihmislaji. Mitä korkeempi status, sitä vaikeempi.
Puhutaan puuta heinää. Ollaan täynnä aivan kummallisia tunnelukkoja, piintyneitä tapoja, turhia sanoja, saamattomuutta ja varmistelua.
Etsitään ja haetaan jotain, mitä tuskin edes on olemassa.

Jos nää tarinoiden kertojat käyttäs energiansa oikeaan toimintaan, niin väittäsin että heill ois erittäin antoisa elämä. Saattasivat kohdata paljon hyviä asioita.
Yleensäkin ihmiset, jotka syystä tai toisesta lupaavat turhia tai puhuvat vaan lämpimikseen hyviä asioita, aiheuttaa mussa allergisen reaktion. Joka kerta ihmettelen, että miks käyttää sanoja joita ei tarkota? Miksi vaivautua puhumaan juttuja joita ei aiokaan toteuttaa?
Tiedän toki, että ihmiset tekee tätä miellyyttääkseen, etteivät halua loukata. Mutta enempihän tuo loukkaa, kun joutuu pettymään turhista odotuksista.
Jos olisin listannut kaikki nuo asiat, joita mulle on luvattu tehdä ja mitä on suunniteltu, niin joutusin hankkimaan pienen mustan kirjasen ja riittäskö edes?

Että eipä kannata ihmetellä, jos mulle sanotaan juttuja ja totean siihen "blaablaa ja joojoo".
Enemmän tekoja, vähemmän puhetta.

Sitten tuleekin se kinkkisin kysymys. Miks mä törmään niin usein juur näihin vellihousuihin? Se onkin se tärkein pohdittava asia.
Tai sitten tähän ei ole edes mitään järkevää vastausta. Mene ja tiedä. Ja mähän menen, mutten mittää tiiä.
Niinpä vetäydyn kesälomalle itseni kanssa. Fillaroin, lenkkeilen (nyt mulla on siihen ihan lääkärin lupa), vietän aikaani rannalla, teen kaikkea sitä mihin köyhällä opiskelijalla on varaa. Laitan tulpat korviin ja annan turhien höpötyksien soljua ohi ilman sisäistystä.
Jos olis rahaa kävisin festareilla ja tutkisin eri paikkoja Suomen kauniissa kesässä. Mutta se tapahtukoon sitten, ko valmistun ja pääsen töihin.

Viettäkää tekin hyvä kesä ja puhukaa toisillenne, mutta tarkottakaa mitä sanotte ja olkaa ihmisiä toisillenne.

Sikamainen blondi toivoo teill antoisaa kesää. Ja jatkaa oksentelua, kun taas tulee asiaa.

Rakkaudella, Missy