Oikeutuksia

Mä oon pohtinut tässä jo useena päivänä kummallista kommenttia, että oon tyly ja pelottava ihminen.
Tiiän ettei pitäs antaa vaikuttaa asian, jolla ei oikeasti oo perää.
Eräs vanhempi rouva totes suoraan, ko tätä asiaa hänen kanssaan puin, että "Sä oot niin suora. Siitä se johtuu. Et sä paha ole, et lainkaan. Ja kun meitä kaikkia tarvitaan"
Mä oon sellanen, että koen vääryydeksi vääränlaisen glorifioinnin ja haluan, että myös ne "hiljaiset" nousisivat esiin.
Sillä ei ole mitään tekemistä pahuuden ja pelottavuuden kanssa. Mulla ko on sydän auki kaikille, niin kauan ko eivät ole pahaa tehneet.
Se, että mua syytetään jostain jota en ole eikä edes haluta selittää mistä moinen johtuu, suututtaa ja loukkaa.
Mua on elämässäni syytetty niin monesta asiasta. Millon oon ollu huono äiti, vaimo, tyhmä, saamaton.. ja onhan noita.
Mutta koskaan ei ole kysytty, että miten asiat oikeasti on?
Kun yksin on tallustellut karikoiden ja sattumusten läpi eikä saa vahvistusta omalle ajatukselleen, muuttuu asiat päässä isoksi möröksi.
Jotenkin sain armahduksen ajatukselleni, ko kuulin lauseen. "Jotkut vain ovat ottaneet oikeudekseen loukkaantua kaikesta ja pyrkivät sillä tavoin kontrolloimaan ympäristöään."
Miettikääpä. Esim. ihminen, joka on epävarma itsestään tai siitä mitä susta ajatellaan, kuulee omassa päässään jonkun jutun omalla tavallaan. Loukkaantuu ja jakaa loukkaantumisensa muille omalla tavallaan. Kuka saa tarvittavan huomion ja sympatia ja kerää "loukattuna" itselleen pisteet?
Ja kuka otetaan hampaisiin? Se, joka ei edes tiedä mitä hittoa tapahtui? Näin saadaan varmennettua, että oma ajatus on oikea. Ja ihminen joka itseään ei miellytä jää huomiotta ja suljetaan pois.
Tai toinen esimerkki. Ihmiset jotka pahottavat vaikkapa muiden tavoista mielensä. Kertovat kuinka naapurin/siskon/kummin kaiman tavat, jutut tai joku hänessä loukkaa hänen maailmaansa. "Se juo. Se polttaa. Se syö lihaa. Se ei syö lihaa. Se juoksee naisissa/miehissä. Sillä on vapaa kasvatus. Minä niin siitä mieleni pahoitin." Mitäpä muuta tuo on ko kontrollointia? Tällä saadaan saman henkisten huomio ja sympatia.
Olis aina hyvä pysähtyä mielensäpahoituksen äärellä ja miettiä, että mistähän se mielensäpahoitus oikeasti johtui?
Ihminen on sellainen hassu laumaeläin, että helposti lähtee mukaan joukkohysteriaan, jos siihen on mahdollisuus. Myöskin "en ole mitään mieltä", on mielipide. Koska hiljaisuus on myöntymisen merkki ja sillä saa hyväksynnän.

Ihminen on kyllä hassu otus. Kamalan keskeneräinen luomus ja elää edelleen vaistojensa varassa.
Siksipä se onkin niin mielenkiintonen.

Mielenkiintoista viikon alkua.

Rakkaudella, Missy

Mielensäpahoittamista

Mä olen vähän tämmönen omanmoinen jutuissani ja usein unohdan ettei kaikkien huumorintaju riitä ymmärtämään mun heittoja.
Joillakin on joku ihme kuva musta ett olen kylmä ja ilkeä. Ne jotka on vaivautunut tutustumaan, tietää ettei näin ole.
Mä jopa itken paljon, mutta mä en tee sitä välttisti muiden edessä. Loukkaannun rumasta puheesta, mutta sitäkään en välttisti muille näytä.
Se kun on niin, että me kaikki ollaan erimoisia, luojan kiitos!
Moni tietää mun ongelmani kuulon kanssa. Toisessa korvassa on kuulon alentuma ja isossa porukassa on vaikea kuulla jos jollakin on asiaa.
Puhe häviää taustameluun. Tässä kohtaa saatan, kiitos levottoman mieleni, kadota omiin ajatuksiin ja seurailla mitä muut tekee. Mä niin rakastan katsella muiden elekieltä. Se on jännä miten se kertoo iteasiassa ihmisestä paljon.
Mä kuulen paljon vittuilua ja naureskelua tästä mun ominaisuudesta. Kumma..että se on kyllä luvallista. Enää en ota sitä minään. Mutta se aiheuttaa sen, että saatan porukassa vetäytyä. Se kai koetaan jotenkin ylpeytenä tai muuna? En tiiä..
Mutta törmäsin taas kerran hassuun juttuun. Ihminen, joka ei oikeasti minua tunne, kertoi minun loukanneen häntä ja että olen pelottava?
Tällaiseen syytökseen vastaaminen on vaikeaa, jos et edes tiedä mitä olet tehnyt. Vielä kun itsellä on ajatus ko. ihmisestä, että tuo on kiva ja mukava tyyppi.
Koska tiedän varmaksi etten pahaa sanaa ole tästä ihmisestä sanonut, niin uskon että kyse on kemia-jutusta. Jos näin on, on mun mielestä epäoikeudenmukaista pahoittaa ihmisen mieli syyttämällä oman mielipiteensä vuoksi sellaiseksi ihmiseksi, jota mä en ole.
Ja kyllä, jopa muakin loukkaa turhat syytökset.
Mä kuljen ihan omaa tietäni ja en oikeastaan ole mistään kotoisin. Mä puhun läpiä päähäni asioita, oon sarkastinen, mutta ilkeyttä inhoan. Sitä pahansuopuutta, jota joillakin on. Sellaiseksi jos mua syytetään, niin ihan varmasti vetäydyn taas hieman enemmän iteeni.
Okei.. kommunikaation sumentajana on ollut kuningas alkoholi, mutta sanat tulivat ihmisen omasta suusta ja varmaan myös tarkoitti sitä. Ja kun halusin tarkennusta, että mitähän ihmettä olen tehnyt/sanonut, niin minun pitäisi ilmeisesti itse tietää.
Ei näin.
Ehkä mun täytyy jatkaa tätä oman tien kulkemista ja vähentää kiinnostusta ympärillä oleviin ihmisiin, kun oon niin sosiaalisesti vajavainen.
Mielensä voi pahoittaa niin monella tavalla. Mutta olisi hyvä selvittää miksi oikeasti näin tekee? Ja ottaa vaikka selvää mielensä pahoituksen kohteesta ja siitä miten asiat oikeasti ovat.
No.. mun ajatus ei edelleen ole muuttunut. Mukava tyyppi ja harmi ko mä en ole semmoinen.

Mä toistan aiemmin heittämääni ajatusta. Kysykää, puhukaa, älkää olettako!
Siitä ne sodatkin syntyy, väärin ymmärryksestä.

Ihanaa keskikesän juhlaa. Nauttikaa kesästä ja toisistanne.

Rakkaudella, Missy

Rakasta minut ehjäksi

Mulla oli tänään oikeestaan aika kiva ilta. Oli omasta harrastajateatterista vapis ja käytiin tutustumassa Kirjurin kesäteatteriin.
Mutta se ei mulle riitttänyt... "ihan kiva".
Kun tulin kotiin, iski tylsyys. Ei ole ketään kenen kanssa jakaa mielen päällä olevia asioita .
Teini luuhaa tyttiksen luona. Oma tupa, oma lupa.
Olin ostanut itelleni kaks lonkeroa, joka on oikeesti harvinaista. Että mulla on kaapissa alkoholipitosta juomaa.
Noi lonksut hävis äkkiä ns. kuiviin poskiin ja mietteissä "mitäpä sitten?"
Paikkalliseen.... Loistava idea..näillä kulmilla.
Istuin pitkän tovin saman lonkerolasin kanssa katsellen kovin  surullista alkuasukasväkeä.
Melkein jo tuumin kotiin lähtöä, kun viereen istui nuor mies, joka kuulemma tunsi mun teinin.
Kertoi elämästään, joka ei ollut kiva tarina. 
Hetken päästä istui nainen, joka rumaa elämäänsä tilitti.
Tuli mies, tuli poika, nainen, tyttö. Tarinoita kuuntelin. Yksin, mieli avoinna..
Ainoa asia, joka heräsi. Ei suru, ei ihmetys.
Pelkästään ajatus.
Jumalauta, rakastakaa meidät ehjäksi.
Minut, sinut, tuon, tän.. kaikki. Me ollaan kaikki ansaittu rakkautta. Ei me ihan niin pahoja olla. Sillä pääsee pitemmälle.
Ja ehkä munkaan ei tarvis itekseen istua tarinoita kuuntelemassa, ko rakkautta riittäs.
Sulle ja mulle.

Rakkaudella, Missy