Olenpa ollutkin pitkään hiljaa. Eikö ole ollut asiaa? On kyllä, paljonkin, mutta toimeentuminen on ollut heikkoa.
Tässä on välissä leikattu käsi ja siitä toivuttu opiskelun ja työharkan ohella. Yritetty tukea junnua uudessa elämäntilanteessa ja vaikka sun mitä. Että onhan sitä taas ollutkin.
Elämänhallintaa aloin pohtia tuossa kun katoin telkkarista Raakel Lignellin haastiksen aiheen tiimoilta.
Me eletään jo toista kuukautta koronakriisin keskellä. Osalle tuo ei vaikuta elämään isommin, toisilta se on vienyt kaiken elämään sisältöä tuoneen elementin ja joillain jopa terveyden ja hengen.
Joka ikisessä tuutissa hoetaan kuinka tästä selvitään yhdessä. Miten? Minä oon ainakin ihan yksikseni yrittänyt kärvistellä. Kaikki sosiaalinen elämä on kadonnut ja tekeminen keksittävä vähillä varoilla ja pikku hiljaa vähenevällä luovuudella.
Elämänhallinta. Miten sitä voi hallita? Miten niin suurta asiaa muka voi ihminen itekseen hallita?
Tuossa näkemässäni ohjelmassa Raakel käsitteli kahta aihetta, parisuhdeväkivaltaa ja elämäntapojen tuomaa painonnousua ja näihin liittyvää häpeää, jota ympäristön asenteet ja kommentit tuovat.
Mä sain vihdoin mun yhden savottani suoritettua, kouluni käytyä. Suuret ajatukset päässä, että nyt vihdoin pääsen tästä vuosia jatkuneesta köyhyyden kurimuksesta ja pääsen töihin, voin tehdä muutakin kuin vain selvitä. Noup. Ei käynyt niin. Eikä tän koronan vuoksi lie ihan heti tule näin käymäänkään. Päinvastoin, putoan vielä astetta alemmas taloudellisesti. Totuus on, että vaikka mulla on monipuolinen työkokemus taustalla, paljon tietämystä ja osaamista monesta, en ole ikäni ja pitkän työstä poissaolon vuoksi se ensimmäinen joka töihin valitaan. Lisäksi multa puuttuu valviran rekisteröinti hoitajuudesta. Tätä olenkin yrittänyt hakea, tehnyt niinkuin valvirasta ohjeistettiin, mutta silti väärin ja mahdollisesti joudun kaiken aloittamaan alusta ja asia kestää.
Mä olen monesta sattumuksesta selvinnyt elämäni aikana yksin, ilman sitä tukiverkostoa. Sinnillä vääntänyt itseni läpi terveyden menetyksistä, ihmissuhdekiemuroista, sairaista parisuhteista, haastavista elämäntilanteista ja jokaisen uuden elämäntilanteen edessä miettinyt, että nyt on pakko onnistua.
Olen saanut kuulla kuinka en saisi olla niin negatiivinen. Jos näin olisi, että olisin negatiivinen, en olisi edes yrittänyt kaikkea sitä mitä olen tehnyt. Negatiiviset ihmiset eivät ajattele toiveikkaasti. Mähän en koko elämäni aikana muuta ole tehnytkään kuin toivonut ja uskonut.
Palataan siihen elämänhallintaan. Kuulemma oikeilla valinnoilla sitä voi hallita, jokainen tekee itse elämänsä. Aika raju syytös niille, joilla hommat ei ole menneet putkeen. Kuka oikeasti tarkoituksella tekee vääriä valintoja? Kuka valitsee tietoisesti tulevansa köyhäksi, alkoholistiksi, lihavaksi, yksinäiseksi tai sairaaksi? Elämää säätelee niin moni muuttuva tekijä, ei pelkästään ne omat valinnat.
Kuulemma "sinnikäs työ palkitaan". Okei, joskus joilleki käy niinkin, mutta ei aina. Tai "hyville ihmisille tulee hyviä asioita". Kyllä, joskus näinkin käy, muttei se ole aukoton teoria sekään.
Ihmisillä on rajallinen määrä energiaa. Sen pystyy kohdentamaan joihinkin elämänalueisiin, mutta määräämättömästi sitäkään ei ole. Täydellinen elämänhallinta vaatis ennustajan lahjoja, yli-ihmisen voimia ja suuresti jalostunutta henkistä kapasiteettia. Eli elämänhallinta on menestyneiden ihmisten luoma harha. Vaikka ihminen itse panostaisi energiansa tavoitteiden saavuttamiseen, tarvitaan siihen myös oikea aika, paikka, oikeat ihmiset tukena, onnenkantamoisia ja paljon muuta sitä hyvää, jolla palaset loksahtaa kohdilleen. Kun tämä kaikki osuu kohdilleen, on mahdollista siedettävään elämään. Kaikenhan ei tarvitse olla täydellistä, että elämä on siedettävää, mutta balanssin pitää olla kohdillaan.
No millä sitten selviän itsekseni tän kaiken keskellä?
Liikunnalla, oon aina selvinnyt sillä haasteidne keskellä. Nyt vaan alkoi olvi vaivaamaan, mutta yritän silti. Sitten olen lopettanut somessa muiden diipadaapa-juttujen seuraamisen. Käyn ainoastaan ryhmissä kirjoittelemassa asioista, jotka mulle tuottavat iloa. Sivuutan kaikki turhat "tsemppiä, ajattele positiiivisesti, kyllä se siitä, elämä kantaa"-kommnetit. Enää en edes oikeastaan ärsyynny, vaan sivuutan ne vaan turhina. Konkreettinen apu on oikea, joka auttaa ihmisiä, ei sanahelinät, joita jaetaan kaikille ilman tarkoitusta. Niin ja jatkan työhakemusten naputtelua ja jokaisen ilmoituksen kohdalla ajattelen, että "tää vois olla se mun juttu ehkä nyt tärppää".
Muilta osin jatkan tätä ihmiskoetta, nimeltä elämä ja yritän suoriutua siitä lannistumatta. Jonain päivänä siihen varmaan annetaan uusia elementtejä, joilla tehtävät muuttuu helpommaks. Ehkä?
Nyt on taas oksennettu yksi asia ulos, hiukan helpotti.
Pysykää terveinä ja olkaa ihmisiä toisillenne, ilman kliseitä.
Rakkaudella, Missy
