Aika mennä peilin eteen

..siis mun.

Viisi sinkkuvuotta..noin, en oo enää edes pysyny kärryillä monesko, takana ja jonkunmoinen liuta sinkkumiehiä nähty. Mitä on jääny mieleen?? Pelkkää huttua, perseilyä ja paskanjauhantaa. 

No miksi näin? Oonko epätoivonen? No ko en. Ennemminkin utelias ja sosiaalinen.
Kaipaan seuraa, mutten huoli mitä tahansa. Osaan MUKA lukea ihmisiä..ja paskat. Mä mitään osaa. Tyhmä ko vasemman jalan saapas, mitä tulee ihmistuntemukseen. 
Ja tämmönen pölöpää tekee töitä ihmisten kanssa. Ei pitäs. Keles.. 


Mä oon viimesten parin kuukauden sisään törmänny oikeen isoon kasaan paskaa.
Moneen semmoseen. Miten sattunukkin? Huokuuko musta yksinäisyys? Toivottavasti ei.
Ja jos näin on, niin mähän oon sellanen. Niin..no paitsi sillon ko ihmisten parissa.

Peilin eteen ko meen, ni mitä nään?
Pienen vaalean naisen. Kutsun itteeni semiläskiks. Miks? Ko mä en oo lihava, mutten oo mikään fittikään. Eikä taia ees tullakaan enää. 
Mä nään naisen, joka on nähny elämässään paljon, paljon sellasta mitä kenenkään ei tarvis nähä. Ikävä kyllä moni asia jättää jälkensä. Ei oo ollu ilmaset elämän oppirahat.
Mä nään naisen, joka oli joskus oikeesti nättikin. Mä nään naisen, jolla on viisautta silmissä ja joka oikeesti välittää asioista. Naisen, joka aiheuttaa monessa ärsytystä, mutta ei oikeesti haluis muille pahaa. Naisen, jolla on äärimmäisen ehdoton oikeudentaju. Tasapuolisuutta kaikille, sitä mä haluaisin. Että oikeus tapahtus ja ihmiset sais äänensä kuuluviin.
Sitä naista ärsyttää monet epäkohdat maailmassa. 
Peilissä näkyvällä naisella on terävä kieli, mutta ilonen mieli. Se nainen on ollu monessa mukana ja osaan ois voinu jättää menemättä. Tällä naisella on erittäin hyvä suojelusenkeli, on varjellut monelta pahalta. Tämä nainen on henkinen, vaikka moni ei edes sitä usko. Uskovaista siitä ei saa. Tätä naista suututtaa se kun oletetaan. Ei kysytä, vaan tehdään johtopäätökset sivulauseista. Yhtä paljon tätä naista ärsyttää hyväksikäyttö, valehtelu ja turhan puhuminen. Tämä nainen ammentaa voimansa huumorista ja hyvistä kohtaamisista ihmisten kanssa. Tätä naista ei moni oikeasti edes tunne, ei ole halunnut edes tutustua. 
Mutta tyhmä tämä nainen ei ole, vaikka monet sellaiseksi luulee. Ja se onkin se mikä saa ärsytyksen tappiin.
Ei toi nainen peilissä oikeestaan pöllömpi oo. Vielä ko sen joku muukin tajuis. 
Mutta tätähän ei saa sanoa ääneen. Se on itsekehua ja sellanenhan on pahasta. 

Kaikesta tosta huolimatta tää peilin nainen ei saa sitä onnea mitä ansaitsis. Jotain hyvä ittelleen.
No joo.. ei toinen ihminen voi onnea tuua, tiiän tän. Mutta ko elämästä puuttuu sisältö ja on tunne ettei oo niin merkittävä, ko haluis olla, niin ilo toisen ihmisen muodossa ei tekis pahaa. 

Mutta siis alkuperäseen aiheeseen. Mikä vika, kun kerää puoleensa kaikkia niitä joilla on joku vika? Kellä päässä, tunteissa, totuuden pysymisessä jne..
Jokuhan mussa täytyy olla, ko sellanen normaali karttaa mua.
Vai..kartanko mä sitä normaalia? Se on toinen kysymys..

Mutta yhtä kaikki. Paskanjauhantaan kyllästyneenä kiroan kaikki sinkkumiehet ikuiseen koetukseen katkotuin ulokkein. Siinähän kärvistelevät puutteessa loppuelämänsä. 

No joo.. en kai. 
Mutta ne pahantekijät kyllä.

Peiliin katsomisen paikka.. Siinäpä onkin tekemistä.


Mutta ystävät rakkaat. Pitäkää huolta itestänne ja toisistanne. 
Meitä on vaan yks kappale kutakin, ei anneta sen mennä rikki. 
Eikä rikota toisia paskamaisuudella.

Ja muistakaa.. elämä...kin voittaa..aina.

Rakkaudella: Missy

Joskus vaan ei suju

Sain työkaverilta ton kuvan. Tulin kuulemma siitä mieleen. Näytin kuvan kotona asuvalle teinille ja kysyin, että tuleeko tosta minä mieleen? Ensin varovainen... "No vähän." Kun aloin nauramaan, niin vastaus oli aika napakka. "Toi on kyllä niin sua".Tunnistan kyllä ton rage-fiiliksen.
Sopi vielä tähän päiväänkin. 
Tänään on ollut niin nihkeä ja paskaminen päivä. Joskus ei vaan lähde.
Ei suju, ei onnistu.. ei mikään oo mitään.
Sellasiakin päiviä saa olla.

Mua kuulemma voi lukea ko avointa kirjaa. Totta. En osaa esittää mitään. En tiiä onko se hyvä vai huono, mutta sellanen oon ollu aina. 

Mulla on ollu monta viikkoa..ei kuukausia aivan sika tylsää ja olo on ollu apaattinen. Ei ole juur ollu sosaalisia kontakteja, paitsi töihin, kouluun ja harrasteisiin liittyvät. Kotona vietän suurimman osan ajasta yksin, ko teini ei paljon äitin seurassa viihdy. 
Niinpä ajattelin piristää itteäni ja lähdin piiiiiitkästä aikaa ennen töihin menoa kahvitreffeille. Ajatuksena, että voisin vaikka vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa. Puhua kahvikupin ääressä muutakin kun töihin liittyvä. Kevyttä smooltolkia, että hiukan näkys valoa tunnelin päässä. Niinko ihmissuhdeasioissa. Mutta kuten mulla tuppaa asiat menee, niin tääkin vesitty siihen ettei tyyppi edes tullut paikalle. 
Mua ei se tyypin tapaamatta jääminen niinkään harmittanu. Enhän ees mokomaa tuntenut. Mutta se, että mä oon valmis luopumaan mun ihanan rauhallisesta aamupäivästä, ko menin vasta kahteen töihin, ja lähden kauppakeskukseen pyörimään. Ja kaikki mut tuntevat tietää, että mä ja kauppakeskukset ei olla väleissä. Siellä on liikaa ihmisiä ja liian paljon paikkoja joissa voi nolata ittensä. 

Koko aamupäivän aikataulut meni reisille tommosen käppänä vellihousun takia. Olin sopinu muutakin ton jälkeen ja jouduin kuluttaa monta tuntia aikaa ennen ko pääsin töihin. 
Asia joka mut saa ärsyyntymään on paskanjauhanta. Ei riitä aika ja energia moiseen. Ja tulee vaan kiukku ja ärsyttää olla kiukkunen. 

Koska päivä lähti noin käyntiin oli loppupäiväkin samaa nihkeetä huttua. 
Joskus se vaan on semmosta. Eikä se tarkota, että mä oisin negatiivinen. Ko elämä vaan ei oo aina kivaa. Vaikka mieluusti ottasin sen kivan elämän, jossa tapahtus hyviä asioita eikä kukaan jauhas paskaa ja kaikilla olis hyvä olla. Kiitos, yksi sellainen. Tää mun elämä alkaa olla jo niin  nähty ettei sekään yllätä. 

Mutta, koska muutenkin, niin tänkin päätän hyvään.
Elämä voittaa ja huomenna on uus päivä. Ehkä mä huomenna saan hyviä kohtaamisia ihmisten kanssa ja mua arvostetaan niin paljon ettei jauheta sontaa. 
Muistakaa, että me ollaan vaan ihmsia. Se, että joskus tekis mieli näyttää kaikille kieltä, on normaalia. Se on tunne. 

Kaikesta huolimatta; Rakkaus voittaa aina. Pitäkää huolta toisistanne ja olkaa rehellisiä. Älkää luvatko turhia ja olkaa toisillenne läsnä. Me kaikki tarvitaan sitä.


Rakkaudella: Missy

Rakkauden ammattilainen

https://youtu.be/ZybOf_jprv0

"Hän on opetellut rakastamaan, hän on vailla koulutusta.

Siksi arvostelijoissaan aiheuttaa pahennusta.

Ne häntä piikittelee, mutta hän sen kestää kyllä.

Hän ei rakkautta tee, hän pitää sitä yllä.

Onko väliä sen, hän minne menee yöksi, hän sai ammatiksi rakkauden, mutta ei tee sitä työksi. Minkälaisen kohtalon saa hyvä mies ja hyvä nainen? Ihminen, joka on rakkauden ammattilainen.

Ihmissydän ajoittain kasvaa naavaa taikka kaarnaa. Hän rakastaa vain vaan ei rakkautta saarnaa. Terveellinen itsekkyys antaa viimeisenkin vaatteen. Oppilaiden typeryys siitä tekee periaatteen

Onko väliä sen, hän minne menee yöksi,
hän sai ammatiksi rakkauden, mutta ei tee sitä työksi.
Minkälaisen kohtalon saa hyvä mies ja hyvä nainen?
Ihminen, joka on rakkauden ammattilainen."

Ajelin tänään asioille ja toi alko soimaan radiossa. Aloin pohtia kaikkea mahdollista ja mahdotonta mun elämässä. Tässä matkan varrella kun on paljon törmäilty ja tavattu jos minkämoista hiihtäjää.

Mä pohdin tätä asiaa monelta kantilta.

Ekakskin nais- ja miesnäkökulmasta.

Joojoo... nykyään pitää puhua oletetuista, mutta minen puhu. On naisia ja miehiä ja nämä kukin käyttäytyy oman persoonansa mukaan piste. Ei tarvi luoda mitään stereotypioita, vaikka ollaankin erimoisia.

Tähän stereotypiaan nimittäin haluun tarttua. Miksi naisten ja miesten seksuaalisuus on muka erilaista? Se kun ei oikeastaan ole. Tämäkin on persoonakohtasta. Joku tykkää kerätä kokemuksia erilaisten ihmisten kanssa tai on parisuhteessa se aktiivisempi eikä se liity sukupuoleen.... Uskokaa pois, mä tiiän.
Sitten on näitä, joille se on joko vastenmielistä, pakkoa tai liittyy pelkästään romanttiseen ajatukseen... Että siihen tarvii ruusut ja shamppakaljat ja kaikki ennenko edes voi ajatella moista. Kovasti tarvii tässä kohtaa arkeen aikaa, jos se pelkästään sitä olis.

Sitten tohon seksuaalisuuteen. Mitä se mun mielestä on?
Mä koen sen kokonaisvaltaseks jutuks.
Mä oon flirtti, aika usein. Seksuaalisuus on mulle naisellisuutta ja sisään kasvanut tapa toimia. Mä en häpee olla Nainen. Vaikka mulla on munaa enempi ko valtaosasta miehiä, mutta silti mä olen Nainen ja myönnän käyttäväni myös tota naisellisuutta hyväks, jos siihen on mahollista. Sori miehet.
Se ei oo mitään hyväkskäyttämistä, koska sitä en hyväksy, keneltäkään, mutta sellasta pientä pilkettä ja miehille itsetunnon kohotusta. Musta miehiä poljetaan vähän liikaakin jalkoihin. Feminismi on ihan jees, mutta jotenkin kaikessa liika on liikaa.
Seksuaalisuus pitäs parisuhteissakin kuulua ihan arkeen. Ei se paljon vaadi.
Huomioimista ja toisen erilaisuuden hyväksymistä. Pieniä kivoja sanoja ja kosketusta.
Se ei oo paljon, mutta antaa sitäkin enemmän.
"No mutta kun arki on niin haastavaa". Niin onkin ja juur siksi se onkin tärkeetä.
On turha itkeä kun lapset on kasvaneet eikä puolisoaan enää tunne, sillon ko sitä aikaa olis toiselle. Kyllähän se arki ahistaa, mutta sille voi näyttää kieltä pikku jutuilla.
Tääkin on persoonajuttu, tiiän. Mutta kerronkin miten mä aattelen.

Seksuaalisuus on siis kokonaisvaltanen tila eikä liity ittessään sukupuoleen tai muuhun. Kaikki ei tätä koe tärkeäksi ja suotakoon se. Jos pärjää ilman isompaa tunnetilaa, niin hienoa.
Mä oon niin tunneihminen, että toikin myös kulkee mukana koko ajan.
Se on toki muuttanut muotoaan ko ikää on tullut. On oppinut tuntemaan ittensä ja olemaan armollinen. Sekin on hyvä piirre. Osaa nauraa ittelleen eikä loukkaannu niin helposti.
On meinaan kyllä kuraa niskaan miesihmisiltä tullut. Voi vihna ko tietäsitte millasia kukkopoikia osa miehistä on. Niin isosti itteään täynnä, mutta taidot totaalisen nolla eikä naisista mitään tajua.

Mun yks aikuisiän ammattihaave on ollu seksuaaliterapeutti. Ihan siks, että toi aihe on kovin tabu ja silti aiheuttaa monissa niin paljon tunteita ja frustraatiota.
Seksuaaliterapeuttihan auttaa myös esim vammaisia tai ihmisiä joilla on ongelmia itsensä kanssa. Musta olis hienoa, kun ihmiset oppis tuntemaan omat vahvuutensa ja löytäsivät ittensä. Se vahvistaa itsetuntoa eikä meillä suomalaisilla se oo todellakaan ollu koskaan liian hyvä. Paitsi Keekillä ja tätähän sitten solvataankin.. Vaikka musta son hienoa, että tollanenkin meillä on. Isosti ittensä esille tuova kukkopoika.

Ja yks asia, jota kovasti vastustetaan..lailliset bordellit.
Kuinka paljon suomessa onkaan yksinäisiä miehiä. Ja naisia, naisille myös samanmoiset bordellit. Näihin törmää esim treffipalstoilla.
Ja kuinka paljon onkaan naisia, jotka ei koe kroppansa käyttöä huonoksi. Nauttivat seksistä ja voisivat tienata tällä rahaa. Mitä pahaa siinä olis? Kaikki voittas. Suomi sais verorahansa, naisilla olis turvallinen työympäristö, terveydenhuolto ja miehet saisivat kokea läheisyyttä edes pienen hetken. Kaikkihan sitä tarvitsee??? Eikö??
Ainakin mä tarviisiin sitä joka päivä..jos siihen ois mahollisuus.
Että rakkauden ammattilaisiakin tarvitaan.. Vaikka niitä halveksuen katotaankin, mutta kuka on sanomaan mikä on oikein? Jos ketään ei käytetä hyväksi ja kaikki toimivat omasta tahdostaan. Se on se jutun pointti.
On parisuhteitakin, joissa toinen osapuoli ei välttämättä ole tasavertanen seksin suhteen..


Tämmösiä laitto Juice tänään pohtimaan.

Se on tää harmaa syksy, ko mieli harhailee ja ajatukset laukkaa.. johonkin parempaan.
Pitäkää ittenne onnellisina..ja muistakaa; Rakkaus voittaa aina.


Rakkaudella: Missy

Todellisuus vastaan tarina

Tossa aiemmin kerroin rakkaustarinan,  joka päättyi surullisesti eikä rakastetut koskaan saaneet toisiaan.

Entäpä jos se olis mennyt toisin? 

Että jos Mirkku ja Markku oliskin saaneet toisensa?
Jorma olis tullut järkiinsä ja tajunnu ettei tuo Mirkku ollukkaan sen kummempi vosu,  ko kukaan muukaan.
Jorma olis käyttänyt energiansa ja varansa luodakseen pieneen satakuntalaiseen kylään tuottavan yrityksen.
Ihmisillä olisi ollut töitä ja pienen kylän talous olis kukoistanut.
Hän olisi sinkkuna ollut onnellinen ja reissanut ympäri maailmaa. Tehnyt töitä ja lahjoittanut rahojaan hyväntekeväisyyteen.
Perintöpistoolinsa hän olisi lahjoittanut museolle ja saanut nimensä kylätalon seinälle kulttuuritekonsa vuoksi.
Hän olisi deittaillut kauniita ja älykkäitä naisia. Saanut parempaa seksiä kuin moni ikäisensä mies. Vaimo ei olisi nurkissa nalkuttamassa
likaisista sukista tai liian kauan kestävistä golfreissuista. 
Vanhoilla päivillä hän olisi sitten nainut sihteerinsä ja he olisivat eläneet hyvän loppuelämän aikuisessa liitossa ilman stressaavia lapsia.

Mirkku ja Markku olisivat menneet naimisiin. Markku olis ollut ihan lirissä pikavippinsä kanssa.
Mirkku olis tajunnut, liian myöhään, että Markku onkin saamaton vätys eikä tuo ulkomuotokaan ikuisesti säily.
Lapsia heille siunaantui kolme. Erityislapsia kaikki, tietysti.
Markulla puheet olivat suuria, mutta teot pieniä. Kauniisti hän puhui ja käyttäytyi, mutta Mirkun hän jätti ongelmineen yksin. Saamattomuuttaan.
Ei tuo Markku siis paha ollut, vähän vaan laiska. Pikavipit erääntyivät, muttei työ maistanut.
Mirkku joutui myymään kalliin sormuksen, että sai auton huollon maksettua, koska jonkunhan piti lapset viedä kaiken maailman tutkimuksiin.
Mirkku oli tekijänainen eikä siis jäänyt laakereilleen lepäämään.  Teki töitä ja hoiti kodin ja nuo lapset.
Markku haaveili ja suunnitteli asioita. Eli unelmissaan eikä nähnyt mitä ympärillä tapahtui. Olihan tuo hetken Jorman firmassakin töissä, mutta
kun työnteko oli Markulle vierasta, niin lopputili tuli.
Mirkku tapaili naapurin Mikkoa salaa, että pysyisi järjissään arjen pyörityksessä. Suhde ei kestänyt kauan, koska Mikon exä palasi kuvioihin ja Mikko palasi tämän luokse.
Kun lapset olivat hiukan vanhempia, opiskeli Mirkku itselleen työn ohella markkinointialan korkeakoulututkinnon. Perusti itseään kiinnostavan
käsityöalan firman, joka tuottikin hyvin. Mirkku jätti Markun haaveilemaan tulevaisuudesta, jota koskaan ei saa aikaiseksi.
Otti lapset mukaansa ja muutti kauniiseen kotiin keskelle palveluita. Hän alkoi tapailla nuorempia miehiä ja oli paljon onnellisempi kuin
moni ikäisensä nainen.  Lapset pärjäsivät kouluissaan ja tekivät äitinsä onnelliseksi.

No..mutta entäpä Markku? Kärsikö hän tästä kaikesta?
No ei. Markun onni oli se, että hän oli haaveilujensa kanssa niin kujalla ettei ollut mistään moksiskaan.
Vähän jäi kaihertamaan, että olisiko se Mirkku sittenkin ollut hyvä, vaan tyytyi kohtaloonsa ja jatkoi haaveiluaan.   
Niinpä hänestä tuli vanha, puolikalju, lihava ja yksinäinen haaveilija.  Lapset kävivät säännöllisesti tervehtimässä
isäänsä ja auttoivat tätä minkä jaksoivat.

Niin se elämä heittelee, Markkusein.

Mutta muistakaa...rakkaus ja elämä voittaa aina.

Rakkaudella: Missy