Olemisen sietämätön vitutus

Mä oon jo vuosia pohtinut, että onko mun elämäni punainen lanka se, ettei asiat kuulukaan mennä ns. putkeen?
Mä en todellakaan ole pessimisti. En olis kaikenlaisesta sonnasta selvinnyt edes näinkään järjissäni jos olisin, mutta realisti kyllä.

Mulla on viime aikoina tullut vastaan ihan mukaviakin sattumuksia, sellasia toiveita herättäviä jopa, mutta kaikki tuntuu kaatuvan omaan mahdottomuuteensa. On tullut sellanen iso pettynyt olo. Että miksi, ei tää aina voi olla tämmöstä!
Kyllä kai ny hemmetti mullekin vois niiden risuja sijaan tulla ruusuja. Jos oikein menis nallekarkit, niin olisin jo ansainnu jokusen kymmentä ruusupensasta.
Aina siinä kohtaa ko tulee olo, ett "jess, täähän on siisti juttu. Tai. Hieno,  ett tääkin onnistu", niin tulee se pudotus. Ihan ko elämä naurais paskasta naurua päin naamaa. Että "äläpä sä Ijäksen eukon pentu ala keulii, polvilles putoot kuitenkin."
Mä en silti vaiva epätoivoon, ei oo mun juttu minkään sortin luovuttaminen, mutta ärsyttää. Paljon.
Mä todella kaipaisin jo tulevaisuudelle muutakin ko tätä itekseen omien asioiden pyörittelyä,  ilman järellistä, tulevaisuuden näkymää.  Semmosta hyvää suuntaa.
Tää on vaan tämmöstä hengailua.  Joka ei sovi mulle.
Mä tahtosin edes jotain muka normaalia tähän tallaamiseen. Jotain johon luottaa ja pysys.  Kaikki on niin vaiheessa ja huomisesta ei mitään tiiä eikä sellanen tunne kaikissa elämän osa-alueissa ainakaan vähennä stressiä. Mun ko kuulemma pitäs elää kipujen vuoks stressitöntä elämää. Hah.. sitä kun ei saa apteekista purkissa,
Mä oon vahvasti sitä mieltä, että joku toinen elää sitä mun kivaa elämääni. Ja mut on heitetty jonkun muun, semmosen paskapäisen ihmisen elämään. 
Siellä se nyt nauraa ilkikurisesti kivassa kodissa, mukavaa duunia tehden antoisaa parisuhteessaan. Että "elele sinä urpo sitä ainakaan takkuaa elämääs". Ehkä. Kenpä senkin tietää? Tai jos tää on joku uffomiesten ihmiskoe? Kuinka monta vastoinkäymistä ja jatkuvaa tahimista ja pettymystä kestää yks pien blondi? "Kyllä sillä kohta hymy hyytyy. Tai sitten sen täytyy olla tyhmempi ko luultiin."
No, mutta..Kaikesta huolimatta kaikkein tärkein on rakkaus. Sitä tarvii kaikki eikä sitä saa koskaan liikaa.
Siksipä lainaan tähän loppuun mun lempirunoilijaa:

"Sitoutua niin syvästi
että muuttuu pohjattomaksi.
Puristaa niin lujasti
että muuttuu rajattomaksi.
Rakastaa niin mielettömästi
ettei enää mikään
ole vailla merkitystä."

- Tommy Tabermann

Valheiden verkko

Mä olen törmännyt tässä muutaman päivän sisään jokusen ihmisen kohdalla valehteluun. .tai muunneltuun totuuteen tai epätoteen,  miten nyt kukin tota kutsuu?
Asia on silti sama. Ei puhuta totta tai kerrotaan asia tavalla joka ei vastaa sitä miten jutut oikeasti on.
Mä ärsyynnyn siitä paljon.
Jos ei pysty kertomaan asioita, niinku ne on, niin silloin voi pitää suunsa kiinni. Mä en ymmärrä miksi pitää edes alkaa "tarinoimaan?
Mä olen opettanut pojille, että ihan sama mistä on kyse, niin vähemmällä selviää kun puhuu totta tai kertoo mulle sen asian minkä saatan kyliltä kuulla.
Jos ihmiseen ei voi luottaa pienissä asioissa, niin kuinka sitten isoissa? Monikaan ei edes ymmärrä tekevänsä mitään väärää. Joillekin se on tapa, vääntää totuutta toiseksi.
Mä esim. haluan,  että mun tuleva (mahdollisesti ehkä joskus) mies on sellainen, että siihen voi luottaa asiassa kuin asiassa, kuin vuoreen. Se on yksi tärkeimmistä kriteereistä. Että se auttaa mua jos hätä tulee ilman että tulee selityksiä miksei nyt pysty. Ja se joka mut oikeasti tuntee,  tietää etten kysy ko kerran ja silloin oikeasti tarvitsen apua. Minen anele, keksin kyllä ratkaisun itekkin. 
Sama pätee näihin turhan puhujiin.  Puhutaan ja luvataan vaikka mitä, mutta toteutus on toinen. En kuuntele ko muutamasti tätä läpinää ja sitten menee jutut ohi korvien ja kiinnostus lopahtaa.
Jotenkin tuntuu, että liian monelle on ominaista valheessa eläminen. Ketä se palvelee, sitä en tiedä? Valheet ko tuppaa tulla ilmi, yleensä pääsääntöisesti aina. Jos ei heti, niin myöhemmin ja se vasta huono homma onkin.
Näille tarinan kertoilla ei varmaan tule mieleen,  että moinen toiminta saattaa loukata vastapuolta, se että pidetään muka tyhmänä.
Oli suhde ystävyyttä, rakkautta, perhesuhteisiin liittyvää tai vaikka pelkkää seksiä, niin jokaisessa toimii ainoastaan puhdas omatunto ja rehellisyys.  Sen kanssa pärjää pitkälle. Ei tarvi miettiä mitä viimeksi sanoi, ku  tietää sen olevan totta.
Vaikka mä tiedän, että näinä ulkokultaisuuden ja pinnallisuuden aikoina ei arvosteta aitoja asioita, niin mulle ne on sydämen asia.
Olkaa rehellisiä. Itsellenne, toisille ja elämällenne.  Uskon, että sillä tavalla on paljon vapaampi hengittää.
Jos et kelpaa sellaisena kuin olet niin unohda moinen.
Rehellisyyden nimiin..syksykin on tulossa. Kaivakaa viltti naftaliinista ja sytytelkää kynttilöitä ja olkaa niiden teille rakkaimpien seurassa.
Kyllä se kesä taas, siis vihdoin ensi vuonna tulee.