Kriiseilyä
Ikuinen tammikuu vaihtui helmikuuksi. Sentään valoisuus lisääntynyt, vaikka ulkona paukkuu Siperian pakkanen. Yhtään en tykkää. Talven lapsena vihaan talvea, jännä sekin. Mä havahduin tässä päivänä eräänä, että vaikka kuinka teen asioita "rennolla otteella", olen vaan pääosin väsynyt. Sen verran on sentään muutosta syksyyn, että osaan jo taas nauttia pienistä ilon pisaroista. Eli suunta parempaan. Pohdiskelin tässä päivänä eräänä muutoksia. Mulla niitä on tässä ollut yhden ihmisen elämään aikas paljon. Muutoksethan on aina, olkoonkin kyse niistä hyvistäkin, ihmiselle kriisi. Puhutaan elämänkriiseistä. Niihin kuuluvat myös myös ne hyvät asiat. Esimerkiksi kun kauan odotettu lapsi syntyy. Lasta on odotettu ja kaivattu. Pariskunnan kemia muuttuu lapsen myötä ja ihmetellään, kun tuntuukin, että ahdistaa ja pelottaa. Vanhemmat voivat tuntea huonommuutta, kun se rakastettu lapsi tuottaakin mielipahaa. Se on normaalia. Muutos on kriisi. Se vaatii totuttelua ja sopeutum...