Keski-ikäisen miehen sielunmaisema

..on mulle sama ko yrittäsin löytää tiettyyn osotteeseen perille ilman navigaattoria. Ei mitään käryä, että mitä on edessä ja mihin suuntaan.. saati, että pitäs vielä takasinkin osata.
Oon lukenut monia vitsillä kirjotettuja juttuja kuinka naiset on haastavia eikä meistä ota selvää, mutta oon jäävi tohon kommentoimaan, ko en tiiä ko omat aatokseni. Sen mitä omassa lähipiirissä olevista naisista tiiän, niin helpompi niitä on "lukea", ko keskiverto suomalaista miestä.

Jos nuo ei puhu, niin pitäs arvata, että mitä on pään sisällä? Vaan ko ei onnistu. Ei pysty. Paljon on kykyjä ja taitoja, mutta ajatuksenluku ei kuulu niihin. Sitten ko arvuuttelet, niin pääsääntösesti menee pieleen.
Sitten ko se puhuu, niin se puhuu puuta heinää. Lupaa 11 hyvää ja 12 kaunista. Ja vaikka kuinka selkeesti sanoo, että "äläpä lupaa mitään mitä et voi pitää", niin ei.. ko se hetken hurman toivossa jatkaa tätä turhaa puhetta. Kyllähän se puhua osaa, jos jotain tahtoo. Vaan ko se ei kuitenkaan oikeen tiiä mitä se tahtoo. Pääasia, että tahto..kin on kova.
Ja tää stereotypia, että suomalainen mies on rehti ja reilu, sanojensa mittanen. Bulllllllshiiiit. Tai sitten on suomalaisen miehen keskimitta reilusti alle 160 senttiä.

No okei.. karikatyyri. Ei kaikki tämmösiä ole, mutta ne, jotka ei ole, onkin korjattu parempaan talteen.
Kovasti miehet ihmettelee, että kui eivät pärjää suomalaisen naisen kanssa. Ko pitää naiset ulkomailta hakea. Mutta kyllähän noiden jästipäiden kanssa tulee hilpasen kova luonto ja vahva luonne. Ei tommosessa vaikeakulkusessa mielenliikkeiden maastossa heikompi perässä pysy.
Joku keski-ikänen mies ko kirjottas opaskirjan heiän ajatusmaailmaan. Että miten sen kaiken kuoren läpi pääsee? Mistä tietäs, että millon mies puhuu totta? Miten tulkita mitä mies haluaa, jos elekieli puhuu toista? Olis kuulkaa nelikymppisiä sinkkunaisia puolet vähemmän. Niin...ja katkeroituneita kyyskybäsiä saman verran pienempi määrä.

Minä ko oon törmänny muutamaan stereotyyppiseen + - 40 vee sinkkumiehiin.
Näihin, joilla on jumalaton hinku parisuhteeseen ja vaikka homma ei toimis, niin pietään ahistukseen asti kiinni tuttavuudesta. Näistä ei meinaa millään päästä eroon eikä niitä oikeen loukatakkaan taho..ettei se itsetunto mene.. se kuuluisa suomalaisen miehen naisen korkokengän alle tallottu pikkunen itsetunnon ripe.
Sitten on tää saalistaja tyyppi. Joka on saanut siipeensä ja on päättänyt naisten hyväntahtosuutta hyväksi käyttäen ottaa irti naisista vaan sen hetken ilon. Tunteista viis, nehän on näille kertakäyttökamaa. Satutetaan ettei itseä satu. Näillä on euroopan kokonen itsetunto, vaikka oikeesti mies on pikkunen repsukka.
Sitten löytyy näitä, jotka ei oikeesti tiiä mitä tahtoo. Puhuvat yhtä ja tekevät toista. Non vaikeita. Niistä voi saada kuvan, että ovat oikeesti hyviä tyyppejä. Voivat ollakkin, mutta ko tahotaan naisesta niin kaikkea ettei sellasta kai oo ko saduissa. Nää siirtyy uuteen tuttavuuteen ihan tovin päästä, ko jos vaikka se olis justiin se oikea? Näistä löytyy sitten se koulukunta, joka kuukausien, jopa vuodenkin päästä saattaa muistaa sen yhen Mirkun, joka olikin ihan kiva. "Vieläköhän se lämpeis? Ei kai se nyt niin suuttunu, ko kerroin ettei se oo mun tyyppinen?" Voin kertoo...suuttu se. Jos järellinen oli.
Ko oikeen alkaa tarkemmin pohtia, niin mitä helvetin järkeä on ees haluta mitään suhdetta? Ihan totaalista ajan haaskuuta kuluttaa energiaa uusiin ihmisiin tutustumiseen.

Mitä näille sitten pitäs tehä, jotta niistä ottas selvän? Mä aattelin jättää kaikki vaikeet ja mahottomat omaan arvoonsa. Pitäköön kaavoihin kangistuneet aatoksensa, jatkakoon ittensä viihyttämistä iltasin pornoleffojensa ääressä, jahdatkoon kadonnutta nuoruutta vaikka hamaan hautaan asti. Minä en silti muutu. Molen edelleen aidosti oma itteni. En kunnioita miestä siks, että se on mies, vaan sen tekojen vuoksi. Turhilla puheilla minä en mitään tee.

Se sielunmaisema jää edelleen arvotukseks. Jos joku tietää opaskirjan tähän, niin olisin kiinnostunut lukemaan. Kaikki uus ja outo ko kiinnostaa mua.

Ja kyllä. On naisetkin haastavia, vaan ko minen oo niistä kiinnostunu.
Ja jos kerta kumpainenkin sukupuoli on toiselleen arvotus, niin miten olis semmonen aito, toisesta kiinnostunut keskustelu? Semmonen avoin, ilman ennakkoluuloja. Semmonen missä kysytään, jos joku asia on epäselvä eikä arvata. Oisko kova sana?

Ehkä.. en tiijä. Mutta mulle tää tunnesotkunen sinkuttelu ainakin antaa aiheen kirjottamiselle ja pään tyhjennyksen kuntoilun parissa. Ei sekään huono oo.. Voi olla, että ens kesänä, oon elämäni kunnossa.
Ja koska mä oon helposti unohtelevaa sorttia, niin huomenna on taas uus päivä, uus mahollisuus ja aamulla nousen hymyssä suin uuteen päivään.

Koska.. rakkaus ja elämä voittaa aina.. puss..

Rakkaudella, Missy