Mun päivä suju osittain tuhannen turhissa säädöissä. Ko noi hommat ei useinkaan mee putkeen.
Illan vietin ihanassa lämmössä pihahommissa.
Selän kanssa oon tahinut ja aattelinkin, ett loppuillan otan ihan lunkisti, ko teinikin häippäs taas tyttiksen luo.
Niinpä katoin ruutu plussalta "vain elämää". Tässä kohtaa suurin osa huokailee. Mutta mulle musa on mielialajuttu. Kaikki musa menee.
Mä rakastan tota ohjelmaa, ko siin pureudutaan ihmisiin. Musta ihmiset, erilaiset persoonat ja taustat on mielenkiintosia. Mä en varmaan ikin kyllästy kuuntelee tarinoita eri ihmiskohtaloista.
No.. jakso käsitteli Arttu Wiskaria... tässä kohtaa tulee toinen huokaus. Mutta kuinka moni on oikeesti perehtynyt kuka on Arttu Wiskari?
Niin..en mäkään. Kuunnellut vaan radiosta renkutusta kahvimaidosta ja miettiny "v***u mitä paskaa".
Yks biisi, joka on aina kolahtanut, on Sirpa. Sen sanojen vuoksi. Jotenkin oon samaistunut niihin sanoihin, ko mullakaan ei elämä oo hienosti mennyt. Toki se rakkaus osuuskin on jäänyt puuttumaan. Nyt sen biisin esitti riisuttuna versiona Terhi Kokkonen ja multa pääs itku. Terhin ääni ja biisin muuttaminen minä-muotoon riipi sielussa asti.
Mä seurasin ohjelmassa ton hemmetin sympaattisen suomalaisen miehen jutustelua. Kuinka se on perikuva rehdistä suomalaisesta miehestä, oman tiensä kulkijasta ja ihan tavallisesta naapurin äijästä. Kuinka se on luonut uransa tyhjästä ja tehnyt just sitä musaa mistä ite tykkää. Piittamatta suomalaisten kuran heittämisestä niskaan. Se, että en tota genreä ihmeemmin diggaa, ei muuta sitä että tyyppi tekee musaa ihan oikeista aiheista, oikeista ihmisistä ja ihmiskohtaloista. Sellasista, jotka ei oo aina shampanjaa ja vaahtokarkkeja. Suomalaiset tarvii tämmösen Artun.
Artussa sykähdytti sen tarinointi lapsuudesta. Ihan ko mun pojat. Älytöntä sikailua ja säätämistä ja jatkuvaa pöllöilyä. Mutta silti tuokin selvisi aikamieheks.
Mä jäin myös pohtimaan tätä suomalaiseen mentaliteettiin sopivaa jatkuvaa lyttäämistä. Että kuinka kehdataan mollata jonkun persoonaa, jolla ei oo mitään tekemistä sen ihmisen tekemän työn kanssa. Tässä tapauksessa musiikin tekeminen. Äijä tuottaa uusia artisteja ja musaa..eikö sill oo paskempi äänikään. Se pidänkö musatyylistä on makuasia. Ohjelmassa Arttu sano hyvin ettei hän alkais esim. putkimiehelle sanoo kesken homman, ett "Ootpa sä vitun ruma ja tyhmä". Sillä kun ei oo mitään tekemistä sen ihmisen tekemän työn kanssa.
Toi jakso oli jotenkin silmiä avaava. Että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Että ei pidä tuomita ja laittaa ihmisiä johonkin boxiin, vaan siks ett he tekevät jotain jollakin tyylillä.
Musa on mielentila ja jokainen tarvii itselleen sopivan. Mulle se on päivästä ja fiiliksestä riippuen joka hetki erilainen.
Ei pitäs lokeroitua ja olla kaavoihin kangistunut. Voi joskus kurkkia sieltä laatikon reunalta ja ihmetellä ja olla kiinnostunut muustakin ko siitä itselleen tutusta ja turvallisesta aiheesta. Olla kiinnostunut ihmisestä jonkun kuvan, mielikuvan tai vaikka huhun takaa.
Eikä ihminen ole sellainen miltä näyttää. Ihmisyys löytyy sen kuoren sisältä ja sille olis hyvä antaa mahdollisuus.
Kaikesta ja kaikista ei tarvi pitää, mutta ei myöskäön lytätä. Jättää vaikka omaan arvoonsa.
Kannattaa katsoo noi jaksot ens viikolla. Voitte yllättyä.
Ollaan jokainen oman elämämme Arttu Wiskareita ja tehkäämme unelmistamme totta.
Tai.. edes muistetaan haaveilla sillon tällön.
Rakkaudella, Missy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti