Summa summarum

Olen vältellyt tässä loppuvuonna somen seuraamista. Pääosin olen katsellut instagramissa hauskoja koira-/kissa/lapsivideoita. Ihan siksi, että tunne siitä, että on epäonnistunut elämässään kasvaa nähdessä muiden onnistumisia. 

Nyt erehdyin selaamaan facebookia ihan ajan kuluksi ja sehän on täynnä vuoden summaamisia. Niin monella on ollut huippuvuosi. Oikeasti, todella hieno asia. Mä ajattelen, että kaikilla pitäisi elämä ja vuodet olla huippuja. Toki tiedostan, että somessa ihmiset näyttävät vain sen osan, jonka uskaltavat jakaa ja pääosin ihmiset jakavat vain onnistumisia ja iloisia asioita. Tiedän kuitenkin ihan elävästä elämästä ihmisiä, joilla elo ei ole ollut sellaista hattaraa kuin ulospäin on annettu ymmärtää. Mutta kukin tavallaan. Mun tapani on raadollisen rehellistä eikä oikeastaan kiinnosta, että seuraako joku vai ei. Ilon saan siitä, jos joku toinen voi samaistua fiilikseen ja saa tunteen ettei ole yksin asioidensa kanssa. Että jos et kestä, niin älä seuraa, älä lue, äläkä kysy. 

Vuoden summaus? Lopetin summaamisen, kun alkoi miinuksen jälkeen olla luku niin suuri ettei edes osaa nollia perään laittaa. Nolla, se on oikeastaan aika kuvaava sana mun olotilaan. Mahtuuko vuoteen ilonpisaroita? Hei kyllä. Yksi ystävä saa lapsen, yksi meni naimisiin ja musta tuli neljännen kerran mummi. On ollut ihania kohtaamisia ystävien kanssa, olen saanut elämääni uuden ihmisen, joka oli vähän piilossa tähän vuoteen asti, yksi ystävä ajoi pitkälti 200 kilometriä yökylään ja muistin miksi tuo on ollut mun elämässä toistakymmentä vuotta. Että kyllä ilonpisaroita on ollut. Lisäksi aktiivisena somen käyttäjänä oon saanut huimasti paljon tukea ihmisiltä, joita en ole livenä koskaan nähnyt, mutta jakavat samoja arvoja, ajatuksia ja ovat piristäneet matkan varrella. Että kyllä, on ilonpisaroita. Mutta pohjavire tässäkin vuodessa on miinusmerkkinen. 

Katsoin facebookin muistoista, että viimeksi olen todennut vuoden olleen suotuisa vuonna 2021. Kuvassa hymyili onnellinen mies ja nainen ja niin...no sekin suhde päättyi lyhyeen, mutta sellaisia mun suhteet on olleet. Mutta se oli neljä vuotta sitten. Kun sanotaan, että ihmisen elämä kulkee seitsemän vuoden sykleissä, niin ihanko oikeasti mä odottelen vielä kolme vuotta? Että kuinkahan pohjalle joudun itseni laittamaan? Kun nyt jo olen mielestäni pohjien pohjalla. Mietin vakavasti, että irtisanon asuntoni ja muutan autoon. Onhan Sirpa sentään vielä toimintakykyinen ja toistaiseksi osamaksut maksettu. Kyllä, tämä ei ole vitsi, vaan konkreettinen vaihtoehto, että selviän tästä suosta. Pohdin vaihtoehtona myöskin alkaa juomaan, että ei ahdistaisi ongelmat, mutta näin vahvan itsekontrollin omaavalle se ei sovi. Ostin jouluksi kaksi viinipulloa ja mietin, että vedän kännit ettei tarvitse yksinäisyyttä pohtia, mutta pullot on edelleen korkkaamatta. 

Mulla hävisi tänä vuonna moni elämän peruspilari. Olen pettynyt tänä vuonna enemmän kuin monena vuonna yhteensä. Olen herättänyt toiveita tänä vuonna enemmän kuin monena vuonna yhteensä. Hirveän kuormittava kombo. Olen taistellut oikeuksistani eri yhteyksissä tänä vuonna enemmän kuin monena vuonna yhteensä. Että mitä odotan ensi vuodelta? En oikeasti uskalla edes odottaa mitään. En halua pettyä, pudota enemmän pohjalle enkä romahtaa enää yhtään kertaa. Ensi vuosi tuo mitä tuo, kaiken hyvän otan vastaan, huonoa en tiedä kestänkö enää? Kaikki tähän astikin koettu on tullut pyytämättä ja yllättäen, niin niinhän tuo tulevakin tulee.

Tuokoon tuleva sulle asioita, jotka palvelevat sun elämääsi ja olkoon se mennyttä lempeämpi. Muista rakastaa ja olla ihminen ihmiselle. Älä tee turhia lupauksia äläkä vaadi itseltäsi liikoja. Elä rehellisesti ja muista, että jos kaikki ulkokultainen sun ympäriltä katoaa, niin se mitä jää, olet sinä itse. Että on hyvä elää niin, että kestät itseäsi. 

Hyvää kaikkea tulevaankin.

Rakkaudella, Missy