Mielekäs elämä

Mä olin tänään koulutuksessa. Mielenterveyden ensiapu oli koulutuksen aihe.
Siinä käsiteltiin aihetta, mistä koostuu mielenterveys ja yleensä henkinen hyvinvointi ?
Nousi yksi lause,  että osaa rakastaa ja tehdä työtä.
No aiheeseen liittyen kolahti katsellessani "vain elämää" Juha Tapion sanat arjen sankareista, jotka tekevät työtään, kuka mitäkin, selkä ja otsa hiessä läpi koko elämänsä saamatta yhtään kiitosta ja kunniaa.
Nämä yhdessä herätti mun tarpeen kyseenalaistaa ihmisen merkityksellisyyden työn kautta.
Luterilaiseen tapaan ajatella kuuluu tää kunnioitus työn kautta. Ole ahkera, otsasi hiessä on sun leipäsi syömän jne jne
Mä tossa koulutuksessa kerroin oman tarinani. Olen ollut ahkera, tehnyt paljon työtä.  Kolmea työtä yhtä aikaa parhaillaan. Hoitanut kodin ja kaks adhd poikaa.
Kukaan ei muista tätä. Mutta kaikki tietää etten ole nyt työssä,  palkkatyössä. Eli mun arvostus on nolla, koska en omaa maallista hyvää. En tienaa rahojani työstä. Ei riitä, että kerron tekeväni erilaisia vapaaehtoishommia. Olevani osallistuva yhteiskunnan jäsen omalla tavallani. 
Olen yksin hoitanut kaksi adhd poikaani. Välttänyt mahdolliset sosiaaliset ongelmat olemalla läsnä heidän ongelmilleen ja erityistarpeilleen.
Onni onnettomuudessa siis, mun selkäni hajos siinä kohtaa poikien elämää, kun oli paljon haasteita.
Toivuin neljän leikkauksen välissä ja samalla hoidin poikien terapioita ja kuntoutuksia,  juoksin koulupalavereissa ja ohjasin kotona ja pidin yllä struktuurista päivärytmiä.
Mutta silti en ole oikeutettu kiitokseen ja kunnioitukseen. Koska en tuota, en aja uudenkarhealla autolla enkä asu omistusasunnossa.
Kaiken tän pyörityksen keskellä oon säilynyt kohtuu tervepäisenä enkä ole luovuttanut. 
Maksan kuitenkin veroja, kuten työssäkäyvätkin. En hae rahaa sossunluukulta, sinniin pienillä tuloillani.  En ryyppää rahojani enkä tee pahaa muille.
Mulla on tällä hetkellä elämänvaihe,  jossa tarvitsisin paljon henkistä tukea, sitä saamatta. Mun elämä on kuin puhdas taulu eikä sivellin ota oikein piirtääkseen siihen viivan viivaa. Siihen tarvitaan maalari. Se maalari määrittää mitä voin tehdä, millainen se viiva on. Siis vakuutusyhtiö.
Jos omaisin rahaa, en kyselis.  Kouluttasin itteni ammattiin joka mua oikeesti kiinnostas. Tekisin asioita joissa olen hyvä. Ja mä tiedän olevani monessa todella hyvä.
"Sullahan on ammatti". Kyllä, mulla on ammatti,  joka vei terveyden. Se vei työn jota rakastin. Ja kun mä en osaa mitään niin hyvin kuin auttaa ihmisiä, olla läsnä.
Mä huomaan ihmisten väheksymisen vaikkei sitä suoraan kerrota tai näytetä.  Koska oon ollut jo tovin poissa työelämästä, niin en kai osaa mitään?
Mun ammattitaito on lie hävinnyt kotona ollessa, vaikka oon ollut ilmainen ohjaaja, äitiyden lisäks,  pojilleni nää vuodet. Mä olen käyttänyt nää vuodet lukemalla erilaista kirjallisuutta omaan alaan liittyen, pysynyt ajan hermolla liittyen mielenterveyteen ja erityislapsiin jne.
Kukaan ei vaivaudu edes kysymään, että mitä olen tehnyt nää vuodet?
"Sullahan on ollut helppoa, kun olet SAANUT olla kotona." Niinkö? 
Mielekäs elämä? Mitä se on?
Se on meille kaikille omanmoisia asioita. Joillekin se on sitä mammonan keräämistä.  Materia tuottaa sen mielihyvän. Eikä se ole väärin, koska näitäkin tarvitaan, että Suomi pysyy edes jotenkin jaloillaan.
Mäkin olisin varmaan toisessa tilanteessa osa tätä. En kiellä. Koska sen verran harakka olen, että rakastan kaikkea kaunista. Ajaisin nopealla, hienolla autolla...ja uskokaa pois..mä näyttäisi hyvältä sen ratissa, asuisin kauniisti sisustetussa kodissa ja harrastasin matkustelua.  Nythän mulla olis siihen jopa aikaa.
Mutta olisinko mä sillon mä?
Kunnioitus. Toivoisin, että itse ihmisyyttä kunnioitettas,  ei jotain asemaa tai statusta.
Tällä hetkellä en mitään niin paljon toivo, ko rakkautta, hellyyttä, huolenpitoa ja hyväksyntää.  Tulevaisuudessa mielekästä ammattia ja työtä. Että voisin joskus vielä olla oikeasti pätevä jossain ammatissani ja kokea olevani arvostettu sen kautta.
Henkinen pääoma on tärkein mitä ihmisellä voi olla. Sitä kun ei kaada mitkään talouskriisit eikä sitä vie verottaja.

Voikaa hyvin ja kunnioittakaa itseänne ja lähimpiänne.  Ja muistakaa antaa rakkautta. Se ei maksa mitään eikä sitä voi saada liikaa. 

Rakkaudella : Missy