Onnen avain

Mä olen useasti miettinyt, että mikä on onnen avain? Mikä tekee meidät onnelliseksi?
Onko se raha, ihmissuhteet, terveys, harrastukset, työ? Mikä se kullakin on?

Sanotaan aina ettei raha tee onnelliseksi. Ei yksistään, totta. Mutta sen puute vie paljon onnea pois. Kun joudut miettimään sellaisia asioita, jotka ovat muilla joka päivästä leipää. Kun jokin hajoaa, ostetaan uusi. Kun pitää saada jotain, hankitaan se. Mennään matkoille, kun tekee mieli rentoutua jne jne.
Ei tarvitse uhrata aikaa itsestään selvyyksiin. Helpottaa paljon.

Työ tuo mielekkyyttä elämään. Antaa arjelle rytmin ja pitää yllä sosiaalisia suhteita. Antaa tunteen, että kuulut johonkin, olet yksi muista. Se on kaikille ihmisille tärkeää. Siksipä ihan vaan joskus ärsyttää ihmisten valitus työstä. Tänä aikana, kun työpaikka ei ole itsestään selvyys. Aika kiittämätöntä mun mielestä. Kenenkäänhän ei ole pakko "lusia" missään. Sitä voi samalla etsiä uutta paikkaa, kun suorittaa työtänsä vanhassa. On silkkaa laiskuutta olla jossain mikä ei tuota iloa.

Ihmissuhteet. Ystävyys, parisuhteet, perhesuhteet.  Näitä on monenlaisia. Osa antaa paljon, toiset vie energiaa, mutta kaikista saa jotain. 
Perheestä on pakko pitää huolta, mutta ystävyys- ja parisuhteet on vapaaehtoisia. Jos ne ei toimi, niin niissä ei ole pakko olla.
Ihmettelen ihmisiä, jotka valittavat näistä.  Miksi olla suhteessa, joka ei ole mielekäs? Sehän on väärin kumpaakin kohtaan, kun tuhlataan aikaa johonkin joka vie enemmän kuin antaa. Kaikilla on syitä ja selityksiä. Okei, sitten eletään näiden syiden ja selityksien kanssa eikä valiteta.  Jos halutaan muutosta, tehdään töitä sen eteen. Tässäpä tuleekin se dilemma. Nykyihmisten tapa hakea kaikkea helppoa.
Kun elämä ei oikeesti ole edes vaikeaa, tehdään se sellaiseksi. Kun on muuten kaikki kunnossa, niin haetaan ongelmia ja epäkohtia, joita ei oikeasti ole edes olemassa. Kun ei ole tarvinnut taistella joka päiväisen arjen kanssa, muodostuu ongelmaksi aivan mitättömät jutut.
Tai.. kun ollaan suhteessa, halutaan se olevan helppoa. Semmosta kuin elokuvissa. Ja jos ei ole niin siirrytään seuraavaan.  Kuinka helppoa tänä nettiaikana. 
Ei muuta ko swaippaillaan oikeelle ja taas löyty uus ja jännä tyyppi. Joka sitten todetaan ihan yhtä tavalliseksi kuin muutkin.
Nykyinen pinnallinen tapa elää luo harhan, että ihmissuhteetkin on kertakäyttöisiä. Vaan kun ei ole. Aina kun on kyse ihmisestä, tulee siihen mukaan enemmän. Kun materia hajoaa, ostetaan uusi. Mutta kun ihminen hajoaa sisältä, voi se hajota lopullisesti. Sitä ei korvata eikä se mene takuuseen. Tässä tulee se rehellisyys. Ei pelata, vaan tehdään selvät pelisäännöt. Ollaan rehellisiä.  Puhuminen auttaa tässä paljon.

Harrastukset on vapaaehtoisia, niissä käydään ihan siksi, että saadaan jotain uutta elämään ja vastapainoa työlle...kellä sellainen on.
Harrastuksesta voi tulla myös elämäntapa ja joskus se voi vaatia liikaakin. Mulle on vähän käynyt niin.
Hyvästä asiasta on tullut pakkopullaa. Luottamustoimet ei ole ihan mun juttu. Mä en ole pedantti, en kiinnostunut isommin asioiden hoidosta, mutta kun olen niin kiltti, että lupaudun kaikkeen. Ja kun en osaa mitään tehdä "vähän sinnepäin", niin pian huomaan ajattelevan,  että lopetan kaikki. Menee energiaa asioihin jotka eivät mua kiinnosta. Harrastuksesta tuli piina. Eli.. taas ollaan suossa.

Terveys, monelle itsestään selvyys. Siitä pidetään huolta, kukin omalla tavallaan. Oli se mielen tai ruumiin terveyttä.
Tätä ei ajatella ennen kuin sen menettää. Sitä ei siis kannata pitää itsestään selvyytenä ja pysyvänä tilana.
Mäkin, joka liikuntaa harrastin, menetin sen silti. Unohdin nauttia siitä silloin kun sitä oli. Harmi.

Puhutaan paljon positiivisesta ajattelusta. Se on tärkeää, mutta tyhjään perustuva positiivisuus on mun mielestä epäaitoa.
Mä itse uskon rehellisyyteen, kaikessa. Näennäiset ja teennäiset asiat ei ole mun juttu.
Jos asiat ei ole hyvin, niin ei ne pelkällä tekohymyllä parane.  Tai sillä, että ajattelen asiat hyväksi.
Tää elämä on sen verran rankkaa ja raakaa, että faktat on ne jotka puhuu.
Realismi, se kantaa. Eikä se tarkoita negatiivisuutta silti. Koska väitän, että olisin lähikuppilan vakiasiakas ja juttelisin tuopille päivittäin, jos olisin antanut elämän lannistaa. Seurana mulla olis se sekakäyttäjä Kake, jonka kanssa haukuttas yhdessä tätä mätää yhteiskuntaa joka vei kaiken.

Siis se onnen avain? Sitähän tässä etsittiin. En ole vielä löytänyt.
Onni ei kuulemma tule etsien. Okei..en ole isommin etsinytkään.
Onnihan koostuu monesta tekijästä. Ja jokaiselle se onni tulee erilaisista asioista.
Mutta jos ihmiselle on puutteita useammalla elämänalueella, on onnen löytäminen kiven alla. Eikä ainakaan mun selällä sitä kiveä käännetä.
Kyllä mä kykenen hauskaan small talkiin ihmisten kanssa. Voin keskustella heidän kivoista hauskoista sattumuksista, olla mukava ja kiva.
Seurallinen hassuttelija.  Joka paikan häsääjä. Naminamitsäpätsäpä jne jne.. Mutta oikeasti mua vituttaa välillä niin ettei veri kierrä päässä.
Musta on vitun väärin, että mä joka en ole koskaan kelleen pahaa tehnyt, ajattelen ensin muita ja sitten vasta itseäni, autan jos apua tarvitaan,  olen läsnä, olen laittanut poikien asiat aina edelle, ollut hyvä hyvä vaimoke, miniä, tytär, serkku jne jne.. joudun rämpimään tän elämäksi kutsutun teatteriesityksen  läpi  aina vaikeimman kautta. En ole ketään hyväksi käyttänyt ja silti mä olen kävelevä hyödyke. Olen auttanut muita taloudellisesti, mutta ite olen koko ajan P. A.
Että onnen avain.. Siinäpä onkin miettimistä. Luojalle kiitos, mulla on luova tapa ajatella ja musta huumorintaju. Niillä jopa ne onnen hippusetkin löytyy pienistä asioista.

Seuraavan kerran kun sun tekee mieli valittaa aamuheräämisistä tai puolison lattialle jättämistä sukista,  pysähdy ihan sekunniksi ja mieti. Toisinkin voisi olla.